Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Viime vuosina goottimetalliksi muuttunut sinfoninen black metal -brittikokoonpano Cradle of Filth julkaisi toissapäivänä uuden kaksilevyisen albumin nimeltään Darkly, Darkly, Venus Aversa. Levy avautuu minulle jotenkin harvinaisen hitaasti. Edes parin kuuntelukerran jälkeen levystä ei oikein saa mitään irti. Taisivat tehdä abrahadabrat, nimittäin tämä levy tuntuu olevan sisällöltään yhtä mitäänsanomatonta kuin Dimmu Borgirin uusi levy, Abrahadabra.
On levyllä sentään muutama ihan tarttuvakin viisu. Forgive Me Father (I Have Sinned) on jopa tavallista popimpi biisi, mutta eipähän tuo haittaa, päinvastoin; tuntuu uppoavan – fanaattiset alkuajan bläkkiksen fanittajat ovat jättäneet bändin varmasti aikoja sitten. Sama homma dimmuburgerin kuuntelijoilla. Black metallin kaupallistuttua musiikkia ei enää pidetä black metallina. Mutta toisaalta jotkut eivät ole pitäneet CoFfiakaan koskaa bläkkisbändinä. Äh, hiiteen genret, kunhan musiikki kuulostaa hyvältä – vai mitä? Why hatin’?
Hyviä kipaleita ovat ainakin Beast of Extermination, The Persecution Song ja äsken mainittu Forgive Me Father (I Have Sinned), josta löytyy myös video:
Dani Filth on muuten lihonut sitten viime näkemän…
Sanoisin että tämä levy vie hieman aikaa ja aukeaa jos on aukeaakseen. Täytyy nostaa hattua, sillä Darkly, Darkly, Venus Aversa on poppoon kolmaskymmenesensimmäinen (31.) plätty, kokopitkistä julkaisuista kymmenes. Mikään ei kuitenkaan enää varmastikaan päihitä Midiania, joka on The Principle of Evil made Flesh-albumin jälkeen ehdoton suosikkini CoFfilta. Tämä alpumi ei valitettavasti pääse kumpaakaan edes hipaisemaan…
Bubs
Samoilla linjoilla olen sekä levyn että Dannyn turpoamisen suhteen. No sulatellaan vielä. Molempia.
Petri
Kai tuo tyyppi turpoaa kun on hyvissä lihoissa kiinni. Musiikkityylin muuttaminen sellaiseksi, joka uppoaa helposti suuriin massoihin, on tuottavaa touhua. Minä en Rollen fanittamasta Midianista juurikaan tykkää, sillä Dusk & Her Embrace on edelleen suosikkini. Sen albumin kappaleet ovat vuosienkin jälkeen äärimmäisen tyylikkäitä. :-]
Rolle
Petri, Totta. Vaikka nämä ovat makuasioita, yritin olla vähättelemättä Dusk & Her Embracea, vaikka Midian onkin mielestäni erilaisuudellaan hienompi levy. Siinä olet kyllä oikeassa että Dusk & Her Embrace on ajattomampi.