Auttaako terapia oikeasti?

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Olen toisinaan miettinyt suomalaista terapiaa, sen tehokkuutta (tai tehottomuutta) ja sen asemaa. Tuntuu että terapian laadun vaihtelu on liian rajua. Itselläni on kokemusta vain parista terapeutista ja voin sanoa että molemmat olivat täysin erilaisia.

Vaikka ”terapia” tulee kreikankielisestä hoitoa tarkoittavasta sanasta, terapiasta puhuttaessa nykyään tarkoitetaan lähinnä ainoastaan mielenterveysongelmien kuten masennuksen hoitoa ja siitä puhun tässäkin kirjoituksessa. Tietenkin on olemassa toimintaterapiaa, fysioterapiaa ja niin edelleen, mutta tässä tekstissä pyrin käsittelemään edellämainittua asianyhteyttä, sitä mitä tarkoitetaan kun sanotaan ”menisit terapiaan”.

judge me now,   #2 in explore
Creative Commons License photo credit: ashley rose,

En osaa tarkasti sanoa miten terapia auttaa ketäkin. Itse kävin terapiassa vuosia, mutta lopetin sen koska en ollut enää tyytyväinen terapeuttiini. Tänä vuonna olen käynyt terapiassa vain pari kertaa, lähinnä terveysaseman työvoimavajeen ja kesälomien vuoksi. En ole varma aionko jatkaa, sillä en jostain syystä enää koe sitä tarpeelliseksi. Olen oppinut selviämään itse omista ongelmistani, jotka eivät enää edes ole kovin suuria.

Ongelmien laadusta ja laajuudesta riippuen terapialla on vähäinen tai suuri merkitys. Terapiassa omat ongelmansa voi purkaa ammatti-ihmiselle säännöllisesti, jolloin olo voi helpottaa. En kuitenkaan usko että pelkkä puhuminen auttaa, jos ongelmat ovat todella syviä. Terapian tehoa on kritisoitu pitkään kysymällä ”miten puhuminen tuntemattomalle voi auttaa?”. Vaikeimmissa tapauksissa ongelmille täytyy löytää jonkinlainen ratkaisu. Psykoterapiassa tavoitteet sovitaan jo ennen hoitosuhteen alkamista (WikiPedia), mikä on mielestäni hyvä juttu.

En tiedä miten paljon terapia auttoi omalla kohdallani. Usein tuntui ihan hyvältä jutella kaikki pois, mutta aika kävi aina liian lyhyeksi. Ja jostain kumman syystä terapeuttini jaksoi aina keskeyttää minuutilleen minut kesken suunvuoroni sanomalla ”aika loppui, nähdään ensi viikolla”. Selvittämättömät ja keskeneräiset asiat ovat usein nimenomaan niitä syitä minkä takia terapiassa käydään, eikä ole yhtään kivaa joutua keskeytetyksi sielläkin.

Muistan myös terapian masentaneen minua monesti entisestään. En myöskään tykännyt siitä että minä vain puhuin ja terapeutti kirjoitteli muistiinpanojaan. Tuntui välillä kuin olisi seinälle puhunut, sillä terapeutti olisi yhtä hyvin voinut tuherrella piirustuksia vihkoonsa kuuntelematta minua lainkaan. Siltä usein tuntuikin.

Tulee usein mieleen että terapeutit ovat itsekin mielenterveysongelmaisia tai masentuneita. Ihmisiä ne terapeutitkin ovat. Empaattisempi terapeutti masentuu helposti ja vähemmän empaattisempi masentaa potilaan helpommin. Sopranos TV-sarjassa Tony-mafioson terapeutti kävi itsekin terapeutilla. Elokuvien ja sarjojen terapia-kohtaukset antavat parodisen mutta totuusperäisen kuvan terapiasta. Naurattaa välillä miten totta niissä kuvattu terapia onkaan ”Miltä se tuntuu?” -kysymyksineen.

reflections (A)
Creative Commons License photo credit: camil tulcan

Itselleni jäi sellainen olo että itse terapia ei välttämättä itsessään auttanut, vaan antoi nimenomaan ajatuksen siemeniä. Vaikeimmissa tapauksissa ratkaisuja ei välttämättä löydy, sillä itseä rikkoneita ihmisiä ja asioita ei usein saa samaan huoneeseen. Terapia antaa kuitenkin uusia keinoja selviytyä.

Lääkkeet ovat asia erikseen. En tiedä niidenkään tehosta paljon mitään, vaikka olen vuodenpäivät syönyt lääkettä masennukseen, yleiseen ahdistushäiriöön, ihmisfobiaan ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Tänä vuonna en ole syönyt lääkkeitä lainkaan, vaikka niitä on minulle määrätty. En koe tarvitsevani niitäkään enää.

Terapiaan pääseminenkään ei ole itsestäänselvyys Suomessa. Minulla on yllättävän paljon itsetuhoisia kavereita ja tiedän parikin henkilöä jotka keikkuvat itsemurhan kynnyksellä ja ihmettelen suuresti miksi heille ei myönnetä terapiaa. Minusta on hassua että terapiaan pääsee minä jolla on kerran diagnisoitu vaikea masennus, mutta enimmäkseen lievää ja keskivaikeaa masennusta ja oikeasti basket case-tyypit ovat ”liian terveitä”.

Joka seitsemännellä nuorella on mielenterveysongelmia. Itsemurha-ajatuksia on 10-20 prosentilla nuorista. Nuorten ongelmien yleisyyttä selvitettiin tänään pidetyssä Mielenterveysseuran seminaarissa.

Suuri osa mielenterveysongelmista jää edelleen hoitamatta. Esimerkiksi depressiopotilaista hoidossa on vain joka kolmas ja ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä joka neljäs. Suuri tarve on niin sanotuista matalan kynnyksen auttamispaikoista, joihin nuoren on helppo mennä.

Terapia on kautta aikojen ollut hirveän negatiiviseksi leimattu asia. Vähän kuin lastensuojelu, tai lastensuojeluilmoitus, josta tulee monelle välittömästi mielikuva että tummaihoinen täti tulee ja vie lapsen pois. Monet tietämäni ihmiset eivät menisi terapiaan vaikka maksettaisi, vaikka se voisi olla heille hyväksi. Ylpeys, häpeä ja terapian negatiivinen leima usein estää.

Terapia on joillekin hyödyksi. Entä sinulle tai lähipiirillesi?

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

2 kommenttia

  1. jake

    Seinälle(psykoterapeutti) puhuminen ei ole näköjään sun juttusi. Mulla ois silti kysymys: mikä oli se terapiasuunta jota psykoterapiasi edusti? Oletko tietoinen siitä että on olemassa muitaki psykoterapiasuuntoja, kuten kognitiivinen psykoterapia, systeemaattinen psykoterapia, hyväksymis – ja omistautumisterapia. Niissä ei ole seinälle puhumista, ei ainakaa yhtä paljon kuin dynaamisessa psykoterapiassa joka oli todennäköisesti sun terapiasi. Ajattelin vaa antaa ajatuksia kun mulla on kokemuksia ja tietoja harrastuksen ja työn vuoksi.

  2. Rolle

    ”Depressiohoitaja” taisi olla nimike. Enää en tosin terapeuttia ole kokenut vuosikausiin tarvitsevani. Kiitos kommentista!