Some on ahdistava paikka. Ihmiset tykkäävät oikeuttaa vihaansa mitä eriskummallisimmilla syillä.
Näistä syistä päätin, että pidän määrittelemättömän sometauon kaikista somepalveluista, ensimmäistä kertaa elämässäni.
Milloin tästä tuli tällaista? Oispa vuoden 1998 Internet. Se oli rauhallisempi paikka.
Tässä kirjoituksessa on 49 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:55) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Touhuan niin paljon asioita yritykseni eteen, että aika menee liian nopeasti. Kaikki muu tekeminen ja perhe jää hieman ylivireystilan alle. Olo on kuin jossain aikasuppilossa taas. Tämä on minulle vuodenaikaan nähden tyypillistä, mutta on vaikea rauhoittaa toimintaa ja pysähtyä, kun on niin paljon mukavaa ja kehittävää tekemistä.
Asiat onneksi tuntuvat olevan mallillaan. En stressaile nyt turhasta.