Lauantai alkaa ahdistuksella, mutta selviän siitä. Pakotan itseni ulos lounaan jälkeen ja juoksen puolimaratonin ennätysajassa. Pääsen juoksijan euforiseen imuun. Sää on mitä mahtavin, alkulenkki pientä tihkusadetta ja sen jälkeen vain peruskoleaa pilvisyyttä. Vauhti kestää koko lenkin, loppuaika 2 tuntia 12 minuuttia ja 1 sekunti. Uusi ennätys.
Heikki Silvennoisen kirja luettu. Silvennoinen tähdentää hienosti kirjan lopussa, kuinka tärkeää on keskittyä hetkeen. Hän pohtii ajan kulumista, että mitä kaikkea on tullutkaan elämän aikana tehtyä. Jotenkin jopa pelottavaa, että 70-vuotias Silvennoinen sanoo melkein kuin oma isäni ennen kuolemaansa, että aika on kuin ohikiitävä juna tai jotain sinne päin. Isäni kirjoitti paljon ajasta hienoin kielikuvin, mm. ”ajallinen elämä on kuin tuulen henkäys.”. Näin se on.
Henkäys. Sekunti. Olen tässä. Vielä hengissä.
Tässä kirjoituksessa on 134 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:10) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Mylly
Silmiä sirisyttää, päässä kumisee. Näköjään kolme migreenitöntä päivää taas välissä, kun taas iskee kuin kellon lyömällä. Otan Maxalt-napin, auttaa heti. Jatkan hommia.
Tiedostan, että nyt menee vähän yli. Työn touhussa 24/7. Samalla aivastelen ja räkää lentää. Kipeänä pitäisi levätä, mutta painan lisää kaasua.
Kirjoitan illasta vielä pitkän bloggauksen, jonka aion julkaista perjantaina. Sitten koodaan, koska mitäs muutakaan. Muutama uusi release candidate. Päivä on valunut jonnekin, kuten räkä nenästäni. Missä vapaa-aika? Missä rentoilu? Ei missään.
Nyt mennään ja lujaa. Toivottavasti ei puuhun.
Viikonloppuna lepään. Tällä kertaa kunnolla.
