Migreeni. Nuff’ said.
Tässä kirjoituksessa on 3 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (20:26) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Loman toiseksi viimeinen sunnuntai
Herään jälleen ”liian myöhään”, yhdentoista aikaan. Sama laulu jatkuu, en vain saa unen päästä kiinni ennen kahta yöllä. Unta kertyy kahdeksan tuntia, 18 minuuttia, unesta 27% REM-unta, 13% syvää unta ja 60% kevyttä unta. Pyörimisiä tai heräämisiä kolme kappaletta. Silti unisovellus antaa pisteitä 91/100. Lomakuukauden keskiarvo on seitsemän tuntia ja 28 minuuttia.
Aamulla on jotenkin merkityksetön olo. Ei ole mitään suunnitelmia päivän agendalle. Tehtävälistalla on minimirutiinit, jotka ovat olleet siellä koko loman ajan. Kastele kasvit, kirjoita päiväkirja, lue kirjaa, pidä budjetti ja syöminen sovelluksissa ajan tasalla. Nämä ovat rutiineja, joihin kuluu pikkuruinen osa päivästä. Perustehtävät on hetkessä tehty ja sen jälkeen on se ”mitähän sitä sitten?” -vaihe.
Olen välissä soitellut pianoa, mutta varsinaiseen sävellyspuuhaan en taida ryhtyä. Muuttolaatikot on pakattu, enää odotellaan viimeistelyä ja siivoilua. Kunnostustyöt- ja muuttopalvelu on sovittu ja kaikki tekeminen odottaa maanantaita ensimmäinen elokuuta, jolloin muuttomiehet tulevat. IKEA-paketit odottavat myös muuttoa, kasataan sitten uudessa asunnossa. Ainoastaan Veeran Bekant-pöydän kasasin, jotta hänen ei tarvitse istua lattialla tietokoneellaan.
Aloitin Tähtiportin katsomisen uudelleen, nyt viidettä kertaa. Vuonna 1997 alkaneesta sarjasta ilmestyi vuonna 2020 restauroitu 1080p-teräväpiirtoversio, jonka hommasin hyppysiini. En ole koskaan aiemmin nähnyt sarjaa näin hyvälaatuisena, sillä ysärillä laatu oli mitä oli. On se komiaa.
Enää täysi viikko lomaa jäljellä. Mietin, että mihinhän tämä kuukausi oikein katosi? Olen ollut 90% ajasta kotona, sisällä, touhuilemassa omia askareitani, pakkailemassa ja siivoilemassa, pelailemassa Overwatchia. Vähälle jäi reissailu tai muu ”kesästä nauttiminen”. Tavallaan se ei edes harmita.
Ehkä pikkiriikkisen… ulos katsoessa pistää miettimään, että olisipa kiva jos olisi joskus joku mökki tai ”pakopaikka”. Mutta siellä on ne ötökät, eikä sieltä pääse pois. Kun ei ole sitä autoakaan. Tuntuu jotenkin kauhean hankalalta. Oma koti kullan kallis, paras paikka olla. Onneksi rouvakin on kotihiiri, eikä haikaile jatkuvasti jonnekin. Sitä en jaksaisi. Ihan parasta näin.
