Havahdun hereille henkäni haukkoen. En saa happea. Kello ei ole varmaan vielä puolta yötäkään. En saa itseäni rauhoittumaan. Hei Pimeys, vanha ystäväni, yölliset paniikkokohtaukset ovat tulleet takaisin. Toivon, että kyse ei kuitenkaan todella ole monikosta, sillä nämä tuntuvat pahemmalta kuin mikään mitä tiedän. Kuumuus on paahtava. Minun on pakko nousta ylös.
Kävelen keittiöön. Tuntuu kuin jokin epäpyhä voima painaisi päätäni alaspäin. Lämpötilamittari näyttää lähemmäs kolmeakymmentä astetta. Nyt on tukala olla. Juon lasillisen vettä. Hengitän, tai ainakin yritän. Ehkä se on tämä kuumuus. Ehkä se on elimistössäni yhä kiertävä kofeiini. Ehkä se on venynyt maanantain työpäivä. Ehkä se on liian vähän vapaa-aikaa. Ehkä se on tämä kaikki.
Havahdun käytävän herätyskelloon. Mihin yö katosi? Nukahdinko minä, mukamas? Kello näyttää 6:30. Nousen pystyyn, tepastelen ympäriinsä. Tuntuu kuin olisin noussut haudasta. Kirjaimellisesti raskas ja väsynyt olo.
Päätän, että painun takaisin nukkumaan, nyt kun kerran pystyn taas tähän. Suljen silmäni. Avaan ne uudelleen kahdeksalta. Hampaat ja aamupala. Lenkin päätän skipata, samoin vitamiinit ja muun pienen tilpehöörin. Nyt ei kiinnosta.
Pojan kädestä kiinni. Risteyksessä sanomme heipat, poikani matkaa eteenpäin ja vilkuttaa ylittäessään suojatien matkallaan kohti kesäkerhoa.
Töissä tavallisen kaaottista. Palavereja karkeasti 10-15. Päätän, että jos selviän tämän lihamyllyn läpi, lopettelen ajoissa työt.
Puoli kahdeksalta istun yhä komentorivin ja koodieditorin välittömässä läheisyydessä. Olen päässyt lähtemään ennen viittä, mutta jatkan kätevästi hommia kotona.
Kai minä sitten olen jonkin sortin työnarkomaani.
Loma tulee kyllä tarpeeseen.
Toivottavasti paniikkikohtaukset ovat tältä erää tässä.
Come here sparrow
Watch my hand
Black and blue seeds
That’s what my hand can
Now’s the only
time I know
Tässä kirjoituksessa on 323 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (21:48) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Paristot loppu heti alkuun
Nukun huonosti ja liian vähän sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. En oikein tiedä syytä tälle, tulee vain valvottua. Ehkä se oli se Battery, jonka luulin tarvitsevani elokuvateatterissa pysyäkseni hereillä. Todellisuudessa kofeiinista vieroittautumiseni on aiheuttanut sen, että yksikin annos illalla on kohtalokas yöunien suhteen.
Aamukuudelta ylös, vaikka alla on vain nelisen tuntia. Väsymys tuntuu ja humisee päässä. Juoksen silti viisi kilometriä, kuten joka aamu.
Töissä menee ihan hyvin.
Nyt en jaksa edes ajatella.
