Ahdistuksen vallatessa mielen, tulee olo, että olisi parempi luovuttaa ja antaa olla. Haistattaa ja poistua paikalta. Jättää leikki kesken. Hermostua, pillastua ja pistää kaikki paskaksi. Matalaksi. Sanoa itselleen, että ei ole mitään menetettävää. Vaihtaa maisemaa. Unohtaa kaikki tähän asti koettu. Mutta sitten herään, palaan tilanteeseen ja todellisuuteen kuin elokuvan kohtauksessa, nyökyttelen ja otan faktat käteeni, totean lakonisesti ja siirryn eteenpäin. Viiliä pyttyyn. Jäitä hattuun. Sanon sanottavani. Olen olevuuteni. Unohdan egoni. Pitkämielisyyteni ottaa vallan, kuten kuuluukin. Kai.
Minäminä-logikirja kyllästyttää, mutta minun valtakuntani tämä onkin. Ja niin pitääkin. Se viimeinen etappi, jonne ulostan ajatukseni. Terve itsetunto lienee sellainen, ettei jatkuvasti koe huonoa omatuntoa omasta tekemisestä tai itsestään puhumisesta, mutta ei myöskään nosta itseään tarpeettomasti esille. Olen vielä vähän liikaa toista ääripäätä. Jotain keskeltä pitäisi pyrkiä olemaan. Jos jotain, niin pyrin aina olemaan kaikkia kohtaan kunnioittava. Tuskin siitä on ainakaan haittaa. Vielä pitäisi opetella olemaan kunnioittava itse itseäni kohtaan.
Olen viime aikoina oppinut ruuvaamaan rajojani ja sanomaan kenties ensimmäisiä kertoja elämässäni hienovaraisesti ei. En aio enää ajatella ensin muita ja sitten vasta itseäni. Asettelun on käännyttävä toisin päin, koska palvelemalla itseäni voin kaikista parhaiten myös ottaa huomioon muut. Se on jännä, miten tätä ei aiemmin nähnyt näin. Ja turpa kiinni ego siellä, en puhu nyt itseni nostamisesta. Tiedän paikkani ja mikä minulle kuuluu. En koskaan mielestäni vaadi mitään mahdottomia. Olen aina nöyrtynyt ja lytännyt itseäni. Nykyään uskallan olla minä. Uskallan osata, olla ylpeä, rakastaa, sanoa ja elää. Jos se on väärin, en tiedä mikä on oikein.
Ei on uusi kyllä. Kyllä itselleni, ja sitä kautta muille.
Tässä kirjoituksessa on 301 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:10) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Ensimmäinen kofeiiniton päivä
Yön hiljaisuus ja pimeys. Tuijotan kattoa. Olen pyörinyt sängyssä melkein yhdeksästä asti, kuusi tuntia. Miksi en saa nukuttua, vaikka olen äärimmäisen väsynyt?
I’ve been asleep in the driver’s seat
The Midnight – Gloria
I’ve been lost in my head for weeks
Tryin’ to find what it is I need
Too god damned tired to sleep
Päätän vieroittaa itseni kofeiinista. Kahvia, Coca-Colaa ja Energiajuomia on tullut vedettyä jostain syystä ihan huomaamatta niin, että päiväsaantiannos on ollut jo pidempään runsaammanpuoleinen. Kahvia heräämisen jälkeen, pari kuppia perään, vähän ennen lounasta ja lounaan jälkeen. Kotona pelatessa Bangia. Ei mikään ihme, että se näkyy lyhyempinä ja huonolaatuisempina yöunina sekä kasvavana ahdistuksena.
Siispä, maanantai olisi täysin kofeiiniton päivä. Kokeilen olla ilman pari viikkoa ja katsoa miten se vaikuttaa.
Olemme ottaneet tavaksi tästä maanantaista eteenpäin tavata yrittäjien porukalla maanantaisin kahdeksalta. Se tarkoittaa minun kohdallani kuudelta heräämistä alkavaan viikkoon. On yllättävän helppoa kiskoa itsensä ylös, mutta väsymys iskee aika pian nousemisen jläkeen. Ilman aamukahvia on vaikeaa olla.
Aamulenkistä saan hieman virtaa, mutta oleellinen puuttuu. Toimistolla nokkaan tuoksahtaa kahvipapu heti aamutuimaan. Lounaan jälkeen iskee heti päänsärky. Tunnistan jomotuksen samanlaisena kuin mitä on ollut joinakin viikonloppuaamuina, jolloin olen jättänyt kahvikupilliset väliin.
Kotona iskee täydellinen energian loppuminen. Silmät meinaavat sulkeutua väkisin jo viideltä iltapäivällä. En meinaa jaksaa mitään. On pakko mennä pötkölleen, katsomaan jotain super-kiinnostavaa telkkarista, jotta pysyisi hereillä. Taidan mennä tänään aikaisin nukkumaan.
Olen selkeästi kofeiiniaddikti, joka kärsii nyt vieroitusoireista. On aika päästää irti. Katsotaan millaisia vaikutuksia tällä on ja jos pärjään ilmankin, voisi miettiä, jos luopuisin kofeiinista kokonaan. En koskaan sano ei koskaan, mutta aika näyttää. Ironista on, että postiluukusta on juuri saapunut uusi erä Caffi-papuja.
