”Miten kello on noin paljon?”. Kysyn tätä ensimmäisen kerran viiden aikoihin, jolloin saan työt valmiiksi. Pikakelaus iltaan ja nyt viisarit näyttävät kohta puoli kaksitoista.
Aurinko pilkistää puolen päivän aikaan ja jatkuu pitkälle iltapäivään. On mukava nähdä valoa pitkästä aikaa. Koko päivän on ollut sellainen olo, että joku on kuollut. Painostava, kuoleman lemahdus ympärilläni. Keväisin tulee isä mieleen. Hänen kuolemastaan on kulunut jo yli neljä vuotta, mutta sen synnyttämä kipu tulee aika ajoin takaisin. Isä oli minulle ainoaa laatuaan maailmassa, niitä harvoja ihmisiä jotka ymmärsivät jonkun tällaisen päälle. On kuin puolet minusta olisi jäänyt sinne kuolinvuoteelle 15. tammikuuta 2019 kello 13:55, kun ukko lakkasi hengittämästä.
Kotiin tultuani minussa on väsynyttä energiaa. Ajatukseni sinkoilevat asiasta toiseen. Ryhdyn asentamaan uusia nimipalvelinasetuksia lasten laitteille. Miksi? Mistä minä tiedän. Nämä asiat kiinnostavat minua. Heitän jotain random läppää ja nauran itsekseni. Kai minä peitän ahdistustani tekemällä ja huumorilla.
Nyt yön kähmyssä kadun taas sitä, että en ole nukkumassa taaskaan. Mutta toisaalta, miksi katua? Ehkä se 6-7 tuntia unta riittää taas ihan hyvin.
Tässä kirjoituksessa on 199 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (23:46) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Aikataulu
Luin tänään vihdoin Leo Straniuksen kirjan Tehokkuuden taika. Rick Pastoorin GRIPin ja monen muun teoksen muassa kirja antoi vinkkejä ja täydensi jo olemassa olevaa produktiivisuusmalliani. Olen aikatauluttanut, tilastoinut ja kellottanut kaiken tekemiseni jossain määrin jo vuosia, mutta nyt päätin kokeilla kuluvan viikon ajan myös vapaa-ajan aikatauluttamista. Muutama vuosi sitten kokeilemani SmarterTime osoittautui pidemmän päälle raskaaksi ja ahdistavaksi logitukseksi, joka levähti käsiin, mutta nykyään minulla on parempi malli tekemiseen ja kunnon työkalut.
Ehdin käyttää Tweekiä pari kuukautta ja kirjoittaa siitä blogauksenkin, mutta työkalu ei ollut kuitenkaan riittävä, vaikka klikkiotsikko ”paras työkalu” jäikin elämään kirjoitukseen. Olen käyttänyt Sunsamaa nyt muutaman viikon työasioissa, enkä enää vaihtaisi mihinkään. Se toimii Todoistin kanssa yksiin ja todennäköisesti hyvin pian korvaa sen kokonaan. Sunsama tukee täydellisesti muunmuassa Pastoorin GRIP-kirjassaan hehkuttamaa block based tasks -mallia, mutta myös Straniuksen aikataulutusmallia. Oma tyylini on vähän kuin näiden joustava hybridi, varmasti hyvin lähellä Straniuksen mallia.
Aika näyttää lisääkö vai vähentääkö tämä tehokkuuttani ja ahdistustani ja rajoittaako vai vapauttaako tämä aikaa elämässäni. Yhden päivän otannalla tuntuu hyvältä, eikä ollenkaan kiireiselle tai kaaottiselle. Päivällä passikuvassa ramppaaminen ja lasten asioiden hoitaminen hieman tuppasi ahdistamaan ja lisäämään kiireen tuntua, mutta sitä ne tekisivät ilman kalenteripohjaisia tehtäviäkin.
Aion kirjoittaa tästä todennäköisesti ihan kunnon blogitekstinkin, mutta varaan sille kunnolla aikaa. Asia on listalla ”ei tärkeät, ei kiireelliset” Eisenhowerin matriisin mukaan.
Tämä maanantai näyttää tässä kohtaa tältä (kuvankaappauksen otin juuri ennen kirjoittamisen aloittamista):
Tämän tekstin kirjoittamisessa kesti 16 minuuttia, 39 sekuntia. Tiedän, koska kellotin ajan.
