Mietin aamulenkillä juostessani, että onpas mennyt hyvin pidempi pätkä, siis elämässä ylipäätään, ei ainoastaan päivittäisessä juoksemisessa. Ei ole ollut suurempia haasteita elämässä, ongelmia tai mitään muutakaan, mitä nyt silloin tällöin kuten perjantaina pientä paniikkia ja elämänkumppanin pään krakailua. Nyt varmaan jinxasin, koska eihän nähtävästi hyvä voi jatkua loputtomiin. Ilman pahaa ei ole hyvää ja ilman hyvää ei ole pahaa. Kuulunee elämään, että nämä kaksi voimaa taistelevat huomiosta. Silti aina se yllättää.
Nimittäin iltapäivällä pojalla taas lämmin otsa. 37.6 astetta. Pohdimme mistä tämä johtuu, kun muita flunssan oireita ei ole ja poika ei valittele oloaan. Kyselen hieman tarkemmin ja yhdeksänvuotias sanoo, että poskea jomottaa. Tarkistan purukaluston ja huomaan, että takahammas näyttää oudolta. Flashbackinomaisesti muistuu mieleen muutaman kuukauden takainen hammaslääkäri, jossa minua vanhempana kehoitetaan pesemään pojan hampaat jatkossa, koska plakkia löytyy sen verran paljon. Enpä ole muistanut kiireissäni koko asiaa, vaan antanut pojan pestä itse hampaansa. Vika on minun.
Minulla on nykyään jonkinasteinen hammastrauma, joka on muodostunut muunmuassa isäni kuoleman myötä. Hänellä oli vaarallinen hammastulehdus sairauden loppuvaiheilla. Mutta kukapa myöskään tykkäisi katsoa kun lapsi kärsii. Ajatus siitä, että joudun katsomaan poikani hampaan poistoa tai juurihoitoa järkyttää. Saan samantien paniikkikohtauksen.
Soitan neuvontanumeroon, jossa sanotaan, että seurailkaa tilannetta ja antakaa kipulääkettä. Kuulemma hoitoon ei tarvitse tulla, ellei kuume nouse hälyttävästi yli 38 tai kipu ei poistu särkylääkkeellä. Aamusta on tarkoitus soittaa ohjeen mukaisesti heti kello kahdeksan kiireellisen hammaslääkäriajan.
Olisin halunnut, että sunnuntai menee jossain kivassa puuhassa, eikä kamalia miettiessä. Aivoni eivät jotenkin osaa nyt päästää irti tästä vaaran tunteesta, että jotain pahaa on edessä. Vaikka poika voi toistaiseksi ihan hyvin, en pysty rauhoittumaan. Tämä homma vesittää koko loppuviikonlopun nyt.
Juuri kun olen ottanut kaiken muun huomioon, jotain odottamatonta tapahtuu. Perinteinen sunnuntain migreeni ei sentään iskenyt, mutta nesteytys onkin ollut tänään kunnossa.
Yritän muistaa hengittää. Aamulla tiedetään enemmän.
Tässä kirjoituksessa on 353 sanaa.
Päivän saavutukset kirjoittamishetkeen (18:41) mennessä
Vuosi sitten tänä päivänä
Elämä
Kuuntelen Jyrki Kasvin omaelämäkertaa samalla kun juoksen pitkän matkan lenkkiä. Kasvi aloitti ASP-tilille säästämisen hyvin nuorena. Se saa miettimään omaa elämääni. Ehkä olisin asunut jo hyvän tovin omassa töllissä, jos asiat olisivat menneet putkeen.
On kuitenkin turha jossitella sitä, että kuinka monta vuotta elämästään on heittänyt ”hukkaan”. Koen, että ilman tapahtunutta, en olisi tällä tiellä. Tästä juurisyystä pidän Takaisin Tulevaisuuteen -elokuvista. Ainoa oikea teoria ajan kulusta.
Olen säästänyt ASP-tilille nyt vasta alle vuoden. Tällä kertaa tosissaan. Joskus taannoin jouduimme tyhjentämään asuntosäästötilin rahapulassa. Se harmitti. Nyt olen onneksi ollut jo yli vuoden ulkona velkakuopasta. Tällä kertaa pysyvästi.
Kymmenen kilometriä taittuu leikiten. Lenkin päälle sauna. Mietin lauteilla, että elämässäni on aika moni asia hyvin. Kirja- ja musaprojekti ovat edelleen takaraivossa ahdistamassa, mutta juuri nyt tykkään että ne ovat jäissä, sillä haluan keskittyä yhteen isompaan asiaan kerrallaan. Se yksi asia on hyvinvointi, joka pitää sisällä oman, perheeni ja yritykseni hyvinvoinnin. Minusta tuntuu, että hyvät ajat ovat edessä. Tämä on vasta alkua.
