Hyvästi Minion

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Koko lukijakuntaani uutinen ei ole varmastikaan vielä tavoittanut. Miniläppärini Asus Eee Pc 901 aka ”Minion” kuoli 29. kesäkuuta 2010. Rakas Minion potkaisi tyhjää tyttäreni Lotan käsittelyssä. Onnettomuus tapahtui kun läppäri oli unohtunut sohvalle ja Lotta sai hänet jotenkin käsiinsä. Näkyviä vaurioita ei ollut, eikä kone ehtinyt kovin kauaa olla tytön käsittelyssä.

Minä miniläppärillä Nummirockissa

Minionin kanssa Nummirockissa, 26.6.2010. Kuvasta kiitokset Joanna Pehkoselle.

Minion kuoli vammoihinsa samana iltana. Yritin elvyttää kokeilemalla verkkovirralla, vaihtamalla sisäelimistä muistikamman ja taputtamalla näyttöä. Sain elvytettyä Minionin siten että näyttöön tuli kuva muutamaksi sekunniksi, mutta sitten se taas katosi. Tämän jälkeen pimeni lopullisesti, enkä saanut koneeseen enää mitään eloa. Oli myös palaneen käryä, sekä liikkuvia osia… kaput!

Minä miniläppärillä Nummirockissa

Minion ja kaverit, 11.4.2010.

Se oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti. Nyt sitten katsellaan uutta läppäriä, johon toivottavasti saan säästettyä synttäreiheni mennessä. Suunnitelmissa joku Asus EEE PC:n 1000-sarjalaisista.

Minä miniläppärillä Nummirockissa

Kuin paita ja peppu. Anopin luona, 30.1.2010.

Paljon tuli yhdessä koettua. Nämä ovat jäähyväiset Minionille, jolla on ikuisesti paikka sydämessäni.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

10 kommenttia

  1. Pietari

    Muistokirjoitus tietokoneesta, enpä kyllä ole aiemmin lukenut vastaavaa. Otan osaa. ;)

  2. Petri

    Koneesta voi ehkä pelastaa joitain komponentteja myöhempää käyttöä varten. Esimerkiksi kovalevyn saattanee saada johonkin pöytäkoneeseen kiinni, koska eikös se ole joku SSD-levy siinä sisällä?

  3. rolle

    Juu, mutta se oli melko pieni tuossa mallissa, vain 10gb. Mulla on muistitikkukin joka on isompi… (16gb). Muistikampa tietysti menee uuteen läppäriin.

  4. Joanna

    Kuvasta kiitokset Joanna Pehkoselle?

    Ymmärrän tuskasi, kauhulla odotan, kun joudun luopumaan rakkaasta pöytäkoneestani, se kun on päässyt jo kunnioitettavaan kolmen vuoden ikään alkuperäisillä osilla.

  5. rolle

    Jep, piti kysyä fbchatissa, olen kovin pahoillani. Samoin Reetalta olisin kysynyt, mutta päätin sitten rajata hänet pois kuvasta… pöytäkoneet onneksi kestävät säännöllisellä imuroinnilla, ja osiakin on helpompi päivittää. :-)

  6. Joanna

    Ehkä mää selviän tästä just ja just. :)

    Osia ois varmasti helppo päivittää. Ennää tarvis taitoa ja kärsivällisyyttä moiseen!

  7. Siivous-sunnuntain kuvasaldoa | Rollemaa.org

    […] Pyhä datanurkkaukseni ei ole paljon muuttunut huhtikuusta. Miniläppärini vain ei ole enää mukana kuvioissa. […]

  8. Linux Mint Acer Aspire One D250 -miniläppäriin | Rollemaa.org

    […] Minionin poismenon myötä halusin uuden miniläppärin. Minulla ei ollut kuitenkaan uuteen varaa, köyhä kun olen. Kävi kuitenkin tuuri, kun kaveri myi lähes käyttämättömän Acer Aspire One D250:n kaverihintaan. Acer Aspire One ei ikinä korvaa menetettyä Eee:tä, mutta käy minulle paremman puutteessa. Kone ristittiin Bleuksi. […]

  9. Kaikenlaista | Rollemaa.org

    […] kesällä kuoppaamani minionin JK-Centerin hyllyiltä lojumasta, ja kas kummaa kun sehän heräsi henkiin! Aivan kuin mitään ei […]

  10. Ihme on tapahtunut | Rollemaa.org

    […] kalua. Kone kuitenkin toimii nyt aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kesällä kuoppasin Minionin lopullisesti, ja sain vielä varmistuksen asiasta viemällä koneen […]