Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
Ahdistaa rankalla kädellä. tuntuu että mitään ei ehdi. Ilmoitin pomolle, että ruokataukoni venyy, kun joudun käymään Kelassa ja Sosiaalitoimistolla. No, sossuun en ehtinyt. Etsin edelleen työkorttiani kotona ollessani, mutta maa on nielenyt sen. Käänsin koko kämpän, mutta sitä ei löytynyt mistään. Eikä muistitikkuakaan. Mihin helvettiin se on voinut kadota?
Vaimo löysi sentään Kelan laput. Löytyi yksi ainoa löystynyt vuoden käytetty ponnari, joka tippuu koko ajan päästä. Täytynee ensimmäistä kertaa pitää tukkaa auki töissä – toivottavasti asiakkaat eivät pelästy.
Juuri tulin Kelasta, nyt kävelen kävelykatua takaisin töihin. En ehtiny syödä, mutta sillähän ei ole mitään väliä. Vaimo lupasi ostaa uusia ponnareita. Alkaa olla sellainen olo, että tästä lähtien laitan tavarani johonkin kassakaappiin numeroyhdistelmän taakse. Ja kassakaappi on sellainen satakiloinen, joka ei ihan helposti häviä… Mutta nyt jatkuu työt. Pään sisällä vallitsee yhä hektinen kaaos…
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
