Jyväskylärockin kuulumiset

Lauantaina vierailin Jyväskylärockissa. Tapahtumassa oli tasan neljä bändiä jotka halusin nähdä; Mokoma, Stam1na, Diablo ja Eläkeläiset. Ei varmastikaan yhtään yllättävää, että noista 3 on metallibändejä ja viimeiseksi mainittu huumori-/humppabändi. Perjantaina minulle ei ollut mitään. Perjantaina olisin ehkä lähinnä voinut käydä huumorilla katsomassa Matti Nykäsen esiintymisen, mutta ei oikein jaksanut kiinnostaa.

Pressiteltan etsimisessä meni tovi, sillä Laajavuoren sen puoleinen alue ei ollut minulle tuttu. Löysin kuitenkin paikan ja sain passin ja rannekkeen lisäksi ruoka- ja juomalipun. Olin jo valmiiksi ihan fiiliksissä, olihan lippu vain yhden haastattelun hintainen. Soitin saman tien Mokomalle ja sovittiin että nähdään keikkabussilla puoli kuuden maissa.

Minä ja Marko iltasella.

Yritin tappaa aikaa tutkimalla paikkoja, mutta aika kului erittäin hitaasti. Ennen haastattelua jännitti niin pirusti. Kysyin välissä Markolta missä keikkabussi sijaitsee. Kello oli pian jo puoli kuusi, mutta kun yritin backstagelle, niin järjestysmies tuli sanomaan että median edustajilla ei ole backstage-oikeuksia. Soitin sitten takaisin Mokomalle ja selitin tilanteen. Eivät olleet muistaneet tuota pientä yksityiskohtaa, mutta äkkiäkös sieltä Santtu ja Janne hilipasi siihen VIP-teltan viereen, jossa tein haastattelun. Jännitys lakkasi heti kun sain avattua suuni.

Jännitys johtui lähinnä siitä että minulla on melko huono itsetunto/itseluottamus. Olin saanut isältäni vanhan kasettisanelimen, jolla viimeksi haastattelin edesmennyttä pappaani koulutyötä varten kun olin noin 10-vuotias pojankloppi. Mieleeni muistui kuinka minua silloinkin jännitti ihan pirusti.

Haastattelu meni kuitenkin todella hyvin. Oli erittäin vapautunut fiilis. Samu soitti ja menin Mokoman lavan edustalle odottelemaan sekä samua että keikkaa. Törmäsinkin Iinaan ja pian Samukin tuli kaverinsa kanssa paikalle. Mokoma veti hienon keikan, kertakaikkiaan. Sain vain niskani kipeäksi moshatessa, enkä enää jaksanut keskittyä Diabloon sen hikivirran jälkeen. Diablo veti myös hyvän keikan, mutta akustiikka oli paljon kehnompi, enkä pystynyt olemaan samalla tavalla mukana koska en ole kuunnellut uusinta Icaros-albumia.

Jyväskylärockissa olisi ilmeisesti tarvinnut valokuvauspassin lisäksi, jotta olisi saanut kuvata eturivin ja lavan välissä olevassa tilassa järjestelmäkameralla. Se passi jäi hankkimatta, joten kuvailin eturivistä keikkaa kamerakännykällä. Kuvat onnistuivat suhteellisen hyvin.

Stam1nan aloittaessa aloin olla jo melkoisen väsynyt. Kello lähenteli keskiyötä, joten päätin lähteä syömään VIP-teltalle. Kanapyttäri oli oikein maukasta – sain vielä ison annoksen. Syötyäni lautasen tyhjäksi lähdin talsimaan kotia kohti. Matkalla bussipysäkille joku humalainen mies tuli kysymään minulta että olenko Stam1nan laulaja. Rupesi vähän huvittamaan vastatessani että tuolla ne soittelee. Samalla olin imarreltu.

Seuraava linja-auto olisi tullut vasta tunnin päästä, joten kävelin koko viitisen kilometriä kotiovelleni. Joka ikinen paikka oli tohjona siihen mennessä. Meninkin nukkumaan melkein samantien. Olin tyytyväinen päivään, vaikka bändejä olikin melko vähän.

Sunnuntai-iltana sain muunnettua nauhurilta puheen tekstiksi. Haastattelun voit lukea Metallimusiikki.netistä. Seuraavana olisi vuorossa Lutakko Liekeissä, jossa piinapenkkiini pääsee varmaankin ainakin Sotajumala ja Torture Killer. Tykkään hommasta, vaikka siinä on omat pienet paineensa. Stay metal!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää