Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
Päättömän surffauksen tuloksena löytyi taas muutama merkintä, joista tahdon tuoda oman näkökulmani asioihin. Kyse on kuulo- ja näkövammaisista, tai kuulonäkövammaisista, niiden (tuki)palveluista ja oikeuksista Suomessa. Olen sitä mieltä että Suomi on yhä melko suvaitsematon maa. Kuurot ovat vähemmistö ja tulevat aina olemaan, mutta silti minusta asiat voisivat olla vähän paremmin. Eniten ihmetystä tuotti se että kuurojen hätänumeropalvelu on vasta nyt viime aikoina perustettu. Suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa voisi myös olla useammissa tekstitykset heikkokuuloisille. Aihe on laaja, joten varoitan jo etukäteen. Tekstiä saattaa tulla paljon.
Kuulo vuorovaikutuksen apuna ja näkö hahmottamisen perustana on minulle ollut itsestäänselvyys, koska niitä ei koskaan ole minulta pois otettu. Onneksi tällaisia tilausuuksia tulee, jossa vammaiskäsityksiä voidaan kääntää päälaelleen ja omanlaisensa shokeerauksen kautta lisätä ymmärrystä ja tietoa.
Luonnollistahan tuo. Suurin osa meistä syntyy ihan kaikkien aistien kanssa. Kaikki vain eivät saa kaikkia syntymäoikeuksiaan. Mistä tuo johtuu, sitä ei kukaan tiedä. Elämä on sitä että kukaan ei ole täydellinen, niin se vain on. Helppoa on miettiä ”entä jos en kuulisi?” tai ”entä jos en näkisi?”, mutta kukapa tulee miettineeksi ”entäpä jos en kuulisi enkä näkisi?”. Tuo kysymys on monelle suorastaan painajainen. Vaan minunpa vaimolleni kyseinen asia on tosielämää. Ei sokea tai kuuro, vaan molempia; kuurosokea. Tosin täydelliseen tai merkitykselliseen kuurosokeuteen on hänelläkin on onneksi vielä matkaa.
Minusta suvaitsevaisuutta saisi olla enemmän Suomessa. Pasifistina ymmärrän suvaitsevaisuuden tärkeyden. Pois rasismi, vammaisten syrjiminen ja muut vastaavat vääryydet. Jos edes vähän useampi ihminen olisi suvaitsevaisempi, kuuroilla, sokeilla ja kuurosokeilla olisi ehkä paremmat oltavat Suomessa ja ihan muuallakin maailmassa.
Ennen kuin tapasin Veeran, en paljoa ajatellut kuulo- tai näkövammaisia, mutta en myöskään hylkinyt heitä. Olen aina kunnioittanut tasa-arvoisuutta ja sitä että jonkun vamman omaavat ovat yhtä arvokkaita kuin kaikki muutkin. Eniten ärsyttää yleisesti ottaen jos sanotaan esimerkiksi ”täytyy olla niin sokea, kuuro tai tyhmä jos ei tajua” ja useammat vastaavat sanonnat, jotka suoraan tai lähes viittaavat aivan kuin sokea=tyhmä, kuuro=tyhmä, tyhmä=tyhmä.
Kuuroja niin kovin usea suvaitsemattomampi ihminen pitää tyhmänä, koska ”eivät osaa puhua”, ”eivät osaa kirjoittaa”. Syntymästään tai pienenä kuuroutunut ihminen ei ole koskaan oppinut tavanomaista puhekieltä, eikä täten osaa kommunikoida ”tavalliselle” ihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Koska kuurot eivät ole saaneet korvakuuloista tukea puheen oppimiselle, monet heistä eivät usein myöskään osaa kirjoittaa oikein, vaan kirjoittavat kuin viittomia. Tyypillinen kuuro kirjoittaisi esimerkiksi lauseen ”voisinko tulla käymään?” tyyliin vaikkapa ”minä käy luonasi tänään?”. Tämäkin asia saa suvaitsemattoman maallikon ajattelemaan ”tuo taitaa olla vähän tyhmä kun ei osaa kirjoittaa”. Moni kuuro osaa kirjoittaa, mutta kaikki eivät ole pystyneet omien fyysisten vaikeuksiensa ja vammasta johtuneiden asenteiden takia, tai muiden asioiden takia kirjoittamista oppimaan niin hyvin kuin toiset.
Täytyy myös ottaa huomioon että kuurot/kuulovammaiset osaavat tuottaa ääntä, eivätkä siis ole mykkiä. Kuuroa mykäksi sanominen on kuuroista loukkaavaa ja alentavaa, näin yleisesti ottaen.
Sama juttu on tietämyksessä. Kuurot ja sokeat eivät saa informaatiota kovin hyvin, sillä heiltä puuttuu yksi tärkeimmästä aisteista. Kuurot eivät kuule radiota, normaaleja uutisia, eikä tieto kulje yhtä hyvin kuin yleensä. Joten kun kuuro ei tiedä läheskään niin monista asioista, oletetaan heti että ”tuo on vähän tyhmä kun ei tiedä”. Fyysisten vamman omaavan tyhmäksi leimaaminen on itsessään todella tyhmää.
Mutta entäpä sitten kuurosokeat? Kuurosokeat elävät lähinnä omaishoitajan varassa. Monet luovat kauhukuvia kuurosokeudesta. Onhan heidän elämä tavallista hankalampaa, mutta olen saanut yllättyä että heidän elämänsä voi olla jopa hyvinkin nautittavaa. Itsekin vähän pelästyin kun kuulin aloittaasseni seurustelun ensimmäisen kerran että nykyisellä vaimollani on Usherin syndrooma, joka johtaa kuurosokeuteen. Tyhmää kyllä, mutta varsin luonnollista, se oli asia joka pisti miettimään vähän pidempään seurustelun aloittamispäätöstä. Mutta olen aina ollut – ja olen edelleen – sitä mieltä että rakkaus on tärkeintä, ei niinkään se mitä toinen on fyysisesti.
Eniten ihmetystä kanssaihmisten keskuudessa tuo yhä vieläkin viittomakieli, vaikka sehän on vain yksi kieli muiden joukossa. Toisaalta tunnen itseni erityiseksi, kun osaan jotain mitä valtaosa ei osaa ehkä koko elämänsä aikana.
Alun viittomakieli-ihmettelyn jälkeen keskustelussa tulevat usein esiin kolme teemaa, jotka kuulevatkin ovat joskus panneet merkille. […] 1) viittomakieliset uutiset, 2) Signmark, kuuro räppäri, 3) implantit
Minusta viittomakielisissä uutisissa ei ole mitään ihmeellistä, oli viittojat sitten kuuroja tai kuulevia. Myöskään Signmark ei herätä kummastusta, kai nyt kuurotkin voivat musiikkia tehdä; kyse on vain asenteesta. Kuurot tuntevat rytmin ja voivat tavallaan nauttia musiikista, vaikkeivat sitä kuulekaan.
Mielipiteet korvaimplanteista ovat jakautuneet jyrkästi kahtia kuurojen keskuudessa. Monet kuurot ajattelevat, että jos lapsi syntyy kuurona, se on tarkoitettu niin, eikä kohtaloa tai luonnon määräystä kannata lähtee implantilla rikkomaan. En kuitenkaan ymmärrä täysin tätä ”implanttivihaa”. Implanttihan antaa mahdollisuuden kuulla. Kuuroilla ja sokeilla on oikeus toivoa parempaa ja minusta on tavallaan aika tyhmää jos vanhemmat vievät lapsiltaan mahdollisuuden tähän oikeuteen. Sokeiden oikeutta toivoa pohditaan Jyrkin blogissa. Kun taas korvaimplantin kanssa voi toisaalta voi käydä näin:
Sisäkorvaistute on lääketieteen mullistus, joka tekee mahdolliseksi sen, että kuuro lapsi voikin kuulla. Joissain tapauksissa näin käy, joissain ei. Riskinä on, että jos lapsen oletetaan kuulevan, hänelle kommunikoidaan puheella. Jossain vaiheessa voikin käydä ilmi, ettei lapsi implantista huolimatta kuule. Tässä vaiheessa lapsi on kielityhjiössä. Pahimmissa tapauksissa lapsi ei opi enää mitään kieltä, sillä kielellisen kehityksen kriittinen vaihe on jo ohitettu. Kieli on identiteetin edellytys, joten kielettömyys vaikuttaa suuresti muuhun henkiseen kehitykseen. Kuurojen yhteisö suhtautuukin hyvin kriittisesti siihen, että lapsille ei tarjota mahdollisuutta kaksikielisyyteen.
Mutta jos ajatellaan niin kyllä nykySuomessa on asiat kohtuuhyvin. Esimerkiksi 60-luvun loppuun asti Suomen viittomakielinen vähemmistö yritettiin pakkosulauttaa valtaväestöön. Silloin oli vielä voimassa kuurojen avioliittokiellot ja pakkosteriloinnit, joiden tavoitteena oli vähentää kuurojen määrää. Kuurot myös yritettiin saada luopumaan viittomakielestä muun muassa kieltämällä viittomakieli kouluissa.
Miten sitten suhtautua kuuroihin tai huonokuuloisiin? Seuraavassa lainauksessa asia kiteytetään varsin hyvin:
Tilaisuudessa puhuneet kuurot ja huonokuuloiset toivoivat, että heille tosiaan puhuttaisiin selkeästi, mutta ei huutaen. Monella on myös tapana puhua käsi suun edessä, silloin huulilta ei saa mitään selvää. Jos huonokuuloisen tapaa kadulla, häntä ei kannata läimäyttää yllättäen kovaa selkään, koska silloin pelästyy. Parasta on heiluttaa kauempaa tai koskettaa rauhallisesti olkapäälle.
Infon lisäki kävin eilen jututtamassa Menierin taudin seurauksena kuulonsa melkein kokonaan menettänyttä miestä. Hänen suurin surunsa on eristäytyminen. Ihmiset eivät juttele enää niin paljon, koska se koetaan hankalaksi, vaikka hänellä on kuulolaite.
Kuurot ja huonokuuloiset eivät muuten tykkää kuulovammainen sanasta. Moni yhdistys on vaihtamassa nimeä tästä syystä johonkin kuuloon yleisemmin liittyvään sanaan.
Itsekin olen huomannut että sanasta ”kuulovammainen” ei tykätä huonokuuloisten ja kuurojen keskuudessa, sillä nimitys viittaa ”vammaiseen”, jota on käytetty niinikään haukkumasanana. Monet suosivatkin sanaa ”viittomakielinen” ja taisi olla joku toinenkin sana, jota en tähän hätään muista.
Suvaitsemattomuus näkyy myös siinä, että kuulovammaisiin tai kuuroihin tutustuminen koetaan vaivaksi. Kun kommunikointi ei olekaan enää niin ”helppoa”, kun ei voikaan enää vain ”sanoa” asioita, vaan ”joutuu” puhua kovempaa, kirjoittaa paperille, tai opetella viittomaan. Mutta pitäisi myös ottaa huomioon että kuulovammaiselle merkitsee paljon jos joku näkee edes vähän ”vaivaa” keskustellakseen toisen kanssa oikeasti. Kuurojen ja kuulovammaisten pahin pelko onkin jäädä yksin, vielä enemmän tätä pelkäävät kuurosokeat.
Siispä, kuuron tai sokean tavatessasi, älä kohtele häntä kuin hän ei olisi yhtä ihminen kuin itse olet. Varoitin etukäteen ja nyt kiitän itseäni siitä, sillä tekstistä tuli kuin tulikin kilometrimerkintä. Eikä asia olisi tähän vielä loppunut. Ehkä ensi kerralla lisää.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
