Ajatuksia black metallista

Tätä artikkelia ei suositella heikkohermoisille. Varoitinpa ainakin. Musiikkimakuni on sellainen että se tuppaa laajentumaan jatkuvasti. Kuitenkin – yhäkin – kuuntelen pääasiassa metallia, vaikka kovin useinkin soittolistalle eksyy muunmuassa rokkia, ambienttia, trancea ja jopa poppia. Silti metalli on yhä se joka saa pään tekemään niinkutsuttua moshausliikettä. Metalli on genre jota olen kuunnellut ihan pienestä, tosin silloin se oli paljon harmittomampaa. Silloinen ”metalli” oli enemmänkin hard rockia.

Ensimmäisiä bändejäni oli Iron Maiden tai Blindside (joka on hard rockia/nu-metallia ollut aina). Oi tuo iloinen 90-luku. Muistan kun kuuntelemaani musiikkia tuomittiin pimeäksi musiikiksi. Kukaan ei tiennyt että on olemassa musiikkia jota tehdään suoraan saatanan kunniaksi. Kyseinen genre on juurikin black metal, tuo musta genre joka on syypää ennakkoluuloihin joita metallin kuuntelijat kohtaavat vähän väliä. Kyseisen musiikin kuuntelijat ja tekijät tuntevat vihaa kristinuskoa ja kristittyjä kohtaan ja ovat syypäitä kirkkojen polttamiseen ja paloittelumurhiin. Näihin bändeihin verrattuna silloin kuuntelemani musiikki ei ole juuri sen pimeämpää kuin mikään muukaan musiikki. Jos totta puhutaan niin en pidä black metalliakaan pimeänä, vaan niitä ketkä tekevät kuuntelun tai musiikinteon lisäksi hirveyksiä kuten murhia ja tuhopolttoja, tai palvovat saatanaa.

Silti kaikki black metalli ei ole satanistista. Black metallin sanoitukselliset teemat käsittelevät yleensä ihmisvihaa, kapinaa, pahuutta, kuolemaa. Joskus keskeinen teema on myös saatana (ja siihen liittyvät, kuten okkultismi), mutta jotkut bändit jättävät sen kokonaan pois aiheesta ja käsittelevät sen sijaan vain pahuutta tai pimeyttä. Hyviä esimerkkejä ovat muunmuassa Shade Empire, joka soittaa erittäin hienoa melodista black metallia ja jonka sanoitukset käsittelevät aiheita antiuskonnollisuus, kuolema, tuho, viha, kipu ja yhden miehen bändi Burzum eli Varg Vikernes, joka puukotti aikoinaan Mayhem-bändin jäsenen ja istuu siitä syystä elinkautista muistaakseni vuoteen 2012 asti. Burzumin sanoitukset käsittelevät aiheita kansantarut, fantasia, synkkyys, pimeys, kaipaus. Itseäni ei satanistiset bändit itsessään paljoa sytytä, mutta joillakin niistä on hyvän kuuloista musiikkia. En välitä sanomasta vaan kuuntelen musiikkia. Jos black/death metalli käsittelisi hyvyyttä tai iloisuutta, jokin menisi pahasti ristiin eikä genre olisi ehkä saman niminen. Pääasia että musiikki kuulostaa hyvältä ja siitä tykkää, sanomasta viis. Tuskin kukaan tykkää musiikista pelkästään sanoitusten takia.

Vaikka valtaosa kuuntelemani metallin sanomasta ei ole mitään hyviä arvoja tai asenteita noudattavaa, en silti toteuta tai elä sanoituksissa esiintyvien asioiden tai aatteiden mukaan. Esimerkiksi black metallia kuuntelen juuri musiikin vuoksi, en sanoitusten vuoksi. Sanoitukset ovat silti keskeinen osa musiikkia, mutta kuten eräs metallimies sanoi I don’t worship satan, I just like black metal music. Itsekin pidän black metallista (myös vähemmän melodisesta), vaikka osa Ulverin, Mayhemin, Bathoryn, Burzumin ym. vanhempi tuotanto onkin aika meteliä. Bändeillä on kuitenkin paljon hyvääkin tavaraa. Tietysti sanoitukset ehkä yllyttävät tai kehottavat vääriin, huonoihin ja pahoihin asenteisiin tai muuhun vastaavaan, mutta mielestäni vain heikkomielinen tekisi kuin hypnotisoituna mitä musiikki käskee.

Kyllähä black metal-bändien kuvat ovat usein aika rajuja, kuten myös keikat, mutta sellainen genre vain on. Osa menee minulta yli hilseen, ainakin siantappojutut. Mayhemin tarina itsessään on jo pelottava ja järkyttävä, sillä kyseisestä bändistä on kuollut useampikin henkilö. Bändin entinen solisti käytti nimeä Dead (kuollut), hautasi keikkavaatteensa verisenä maahan viikoksi ja keikalla puki ne päälleensä jotta haisisi mahdollisimman paljon ”kuolemalta”.

Huhtikuussa 1991 Dead veti ranteensa auki ja valtimoiden vähän aikaa vuodettua ampui itseään päähän. Bändin kitaristi Euronymous löysi Deadin kuolleena ja ihaili ruumista ja otti siitä valokuvan, jota bändi käytti Dawn of the black hearts -bootlegin kansikuvana. Bändin jäsenet tekivät kunnioituksen osoituksena Deadin kallon palasista itselleen kaulakorut. En tiedä mikä osa pitää paikkaansa ja mikä ei, mutta kyseisen bootlegin takakannessa on Euronymouksen omakohtainen selitys asiasta ja vihaapuhkuva puhe siitä miten Dead kuolemallaan halusi kertoa black metallin todellisen sanoman. Dead jätti muistaakseni myös ”kauan eläköön black metal” -tyyppisen itsemurhaviestin. Vähän tapauksen jälkeen Burzumin keulahahmo Varg Vikernes puukotti Euronymousta päähän ja tämä kuoli ja Vikernes sai Norjan pisimmän vankeustuomion, joka on edelleen voimassa. Eipä siitä sen enempää, kyseinen tapaus saa sisuskalut muljumaan.

On olemassa niinsanotusti ”huonoja” ja ”hyviä” blackmetalbändejä. Genren yllä leijuvan negatiivisuuden kehästä huolimatta kaikkiruokaisena metallinkuuntelijana pidän muun metallin ohella myös black metallista todella paljon. Melodinen ja sinfoninen black metalli uppoaa parhaiten, kuten Dimmu Borgir, Cradle of Filth (joka on enemmänkin gothic metallia, mutta genretään myös extreme black metalliksi), Shade Empire, Old Man’s Child, Catamenia, Graveworm, mutta toki pidän myös klassisimmista black metal bändeistä, kuten Bathory, Borknagar, Burzum, Darkthrone, Drottnar, Emperor, Gorgoroth, Immortal, Impaled Nazarene, Isengard, Marduk, Mayhem, Satyricon, Stormlord, Summoning, Ulver, Venom ja Windir. Siinäpä olikin pieni mielipiteeni kyseiseen genreen.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää