Köyhyys ei ole vain aineellista puutetta – se on puutetta kaikesta

Katsoin pöyristyneenä Yle Areenasta A-Studion Kuplat-jaksoa, jossa keskustelevat vähävarainen toimeentulotuella elävä työtön Anna-Maija Tikkanen ja kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski. Asetelma on melkoisen kärjistetty, mutta kutkuttava. Ottamatta kantaa Tikkasen tilanteeseen, hämmästelin Kosken kylmyyttä.

Susanna Koski esittää retorisen kysymyksen, jossa toteaa että ”Köyhyys on aineellista puutetta”, eikä anna Tikkasen kertoa, että se on paljon muutakin. Samaan hengenvetoon hän sanoo, että ”työttömyys on lisäarvon puutetta”. Tämän jälkeen hän selittää työttömälle siitä mitä on kun ihminen on työtön. Että ei tuota lisäarvoa.

“ Taas köyhät itkee.

Videopätkän alkupuolella Koski sanoo, että ”ihmisten elämäntilanteet, kohtalot ja polut ovat äärimmäisen yksilöllisiä ja moninaisia. Ja on varmasti hyvin mahdotonta, että meillä olisi sellaista politiikkaa, joka pystyisi ihan joka tilanteeseen yksilöllisesti tarjoamaan ratkaisua”. Sitten kuitenkin kun Tikkanen puhuu myöhemmin työkykyä estävistä rajoitteistaan, Koski täräyttää siihen ”kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” ja nauraa perään.

Tällaisen väittäminen on perinteinen puolustuskeino, jolla koitetaan vähätellä toisen ahdinkoa. Lausumalla näin, Koski yleistää ja niputtaa yht’äkkiä kaikki samalle viivalle, eikä selvästikään edes yritä ymmärtää keskustelukumppania.

Muistan ajat kun olin köyhä. Suomessa pienituloiseksi käsitetään henkilö, jolle käteen jää verojen jälkeen alle 1540 € / kuukaudessa (1 aikuinen + 1 lapsi), köyhäksi henkilö, jolle alle 1 185 € kuukaudessa. Työttömänä työkyvyttömänä aikoinaan ollessani olin tulojen puolesta köyhä ja minut merkittiin rekisteriin vähävaraiseksi kun en pystynyt ulosottoon menneitä laskujani maksamaan.

En muista tarkkaan mitä ajattelin tuolloin. Koko aika on yhtä sumua. Tyydyin osaani. Hain kyllä töitä, mutta en niitä saanut ja en varmasti masentuneena ollut tarpeeksi innokas. Koitin vain pärjätä. Sain pätkätöitä välillä, mutta ne eivät kantaneet. Putosin jatkuvasti uudelleen toimeentulotuen piiriin.

Masennukseni ei lauennut raha-asioiden takia, mutta rahan puute kyllä lisäsi merkittävästi masennusta ja pahensi sitä, sillä mitään järkevää ei elämässä voinut tehdä. Asiaa pahensi se, että ihmiset ja yhteiskunta ympärillä tuntui suhtautuvan kuin roskaan. Ikään kuin olisi täysin oma syyni, että olen saattanut itseni sellaiseen jamaan. Minua säälittiin, kun ei ollut varaa osallistua. Muistan kyllä että yhteiskunta ei hirveästi tukenut, päinvastoin, sain syyttäviä katseita sossussa ja netissä jos satuin aiheesta kirjoittamaan, jotkut sättivät.

Pääsin kuilustani takaisin ylös yrittämällä uudelleen ja uudelleen. Sain kokopäivätyön ja vaikka silti olin vielä pienituloinen ja kamppailin yhä masennuksen ja velkojen kanssa, asiat alkoivat hiljalleen parantua. Henkisten ongelmien lisäksi minulla ei ollut perussairauksia, mutta en voi kuvitella heidän tilannetta, joilla on yksi tai useampi fyysinen sairaus ja sen päälle vielä psyykkisiäkin.

Suomessa yrittäjät eivät hirveän hanakasti ota töihin kuntoutujia tai esimerkiksi aistirajoitteisia. Se ei ole syrjintää vaan puhdasta bisnestä. Ymmärrän sen itsekin pienyrittäjänä, sillä työntekijän palkkaaminen on älyttömän kallista. Työntekijän pitää olla napakymppi. Valtio toimii tavallaan kuin yritys, mutta isommassa mittakaavassa, joten tavallaan ymmärrän myös valtion kulurakennetta, eli toisin sanoen tukia. Toisaalta pienyrittäjyys on ihan erilaista kuin isomman yrityksen tai valtion pyörittäminen. Rahaa ei monesti jää pienelle yritykselle ylimääräistä kun taas isommissa yrityksissä tai valtiolla päätettäväksi usein jää haluaako porhot enemmän rahaa vai annetaanko muille vähemmän.

Puolisoni on kuurosokea ja häntä ei ole otettu välillä edes opiskelemaan rajoitteidensa takia, saati sitten töihin. Kosken on siis turha vedota siihen, että kaikilla meillä on rajoitteita ja silti vaan onnistutaan.

Kulurakenteetkin ovat hauska juttu. Yksilöllisiä toki ja elämän ilot jokaiselle sallittakoon, mutta pientuloisella raha riittää vain elämän perusjuttuihin, jos niihinkään. Ei paljon autolla ajella tai mitään kivaa osteta. Isotuloisilla ja kansanedustajilla ”välttämättömyyksiä” saattavat olla hieman eri asiat. Säästöönkin jää rahaa, koska pitäähän sitä joskus lomalla käydä. Sanomattakin selvää, että kulurakenne on erilainen, koska tulotaso on niin erilainen ja mahdollistaa täysin erilaisen kulutuksen.

Näistä syistä näitä asioita ei ehkä tietysti hirveän suoraan vertailla. Siksi on hassua, että kansanedustaja kokee oikeudekseen (tai velvollisuudekseen, pahimmassa tapauksessa) luennoida köyhää siitä, että kannattaa syödä halvempaa ruokaa tai tehdä oikeita valintoja, ollessaan hieman eriarvoisessa asemassa. Kansanedustaja väittää, että Maija Tikkasella olisi mahdollisuuksia, mutta hän ei käytä niitä. Koski unohtaa, että rahan puute vie näitä mahdollisuuksia ja voimavaroja pois. Aikaa ja enegiaa kuluu selviytymiseen eikä rahaa ole samalla tavoin olemassa voimavarana kuten henkilöillä, joilla on rahaa.

On kaunis ajatus kansanedustajista ajatella niin, että ei ole ratkaisu lisätä heikkotuloisimpien toimeentuloa taloudellisesti vaan kehitellä aktiivimalleja ja muita ratkaisuja, joilla köyhät ikään kuin vain ”saataisiin takaisin työn syrjään kiinni”. Kun fakta on, että kaikki eivät pääse töihin siltikään.

Näistä syistä olen itse jonkinlaisen perustulon kannalla, sillä normaalin elämän edellyttävät tulot auttaisivat varmasti kohtentamaan pärjäämistä, mielialaa ja kuntoutusta sen verran, että köyhimmissä oloissa olevat pääsevät oikeisiin töihin. Ja jos eivät pääsekään vaikka vammojensa vuoksi, ainakin heillä olisi mahdollisuus elää hyvää elämää. Kannatan kuviota tietysti myös siksi, että olen rämpinyt suossa itsekin.

Ihmettelen, miksi kansanedustaja ei ottanut haastetta vastaan elää toimeentulotuella, vaikka niin sanoi aiemmassa haastattelussa (Mitä tapahtuu, kun Susanna Koski tapaa köyhän? – 6.10.2018) krokotiilin kyyneleidensä jälkeen. Sen sijaan hän haluaa itse määritellä millainen on perustoimeentulon riittävyys, millainen on oikeanlainen kulurakenne tulorakenteessa, josta hänellä ei ole kokemusta.

Kosken kommentoinnista huokuu empatiakyvyttömyys ja ymmärtämättömyys. Näyttää siltä, että hänen on lähes mahdotonta ymmärtää rahatonta, eikä Tikkanen ole kaukana väittäessään lopussa että he elävät täysin eri maailmoissa. Valitettavasti liian moni päättäjä elää Kosken kaltaista hulppeaa elämää, eikä halua edes katsoa ruokajonoihin päin. Tarvitaan näköjään enemmän heviyhtyeitä, jotta köyhät pärjää tässä maassa.

En silti halua olla tekopyhä. Olen yrittäjä, enkä enää köyhä. Tietysti yrittäjänä todella toivon että joskus menestyn ja yritykseni tekee omistajilleen voittoa. Siinä ei ole mitään pahaa, että yrittäjä tienaa itselleen rahaa ja tarjoaa muille töitä, jotka kasvattavat pottia ja samalla saavat työstään korvauksen. Jokainen haaveilee menestyksestä. Itse haaveilen tällä hetkellä lähinnä keskituloisuudesta.

Muistan kuitenkin hyvin tilanteet, joissa itkin diakoniassa tai ruoka-avussa aivan kuin Tikkanen. Olin nuori, syrjäytynyt, masentunut, köyhyyteen syystä ja toisesta pudonnut hylkiö, joka vielä etsi paikkaansa elämässä. Pääsin kuopasta pois, mutta en kiitä siitä Suomea vaan itseäni ja onneani. Minulla ei ollut perussairauksia ja jaksoin yrittää, viimeisillä voimillani. Se lopulta riitti.

En valita vaan kritisoin. Tässä maassa on enimmäkseen asiat hyvin ja olen tyytyväinen että sosiaalihuolto ja tukijärjestelmä enimmäkseen pelaa, toisin kuin jossain muualla. Mutta keskustelua ei auta kärjistää ja siirtää ongelmakohdista pois vain toteamalla että ”täällä on kuitenkin asiat paremmin kuin monessa muussa maassa, näin ollen mennään näillä”. Kaikkea voi kehittää ja asiat voivat olla entistäkin paremmin, jos vain halutaan niin. Näin koen asiat myös yritykseni pyörittäjänä. Ilman kyseenalaistamista asiat eivät kehity.

Köyhyys on leimaavaa jo valmiiksi, eikä ihmisen oma valinta. Älä leimaa. Me ollaan kaikki loppupelissä samassa veneessä.

Jos videot eivät näy, ne voi katsoa myös tästä ja tästä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää