Kaaos lisää kaaosta – minä ja sotkuinen koti

Aamulla kun herään, torkutan viimeiseen asti – en oikeasti ole yhtään aamuihmisiä, ihan sama olinko nukkunut neljä vai yhdeksän tuntia. Tämän vuoden puolella olen nukkunut paremmin ja mennyt monena iltana jopa aikaisin nukkumaan, mutta aamut ei vaan toimi. Joten kiire tulee, joka aamu. Lapsi puettu, kävellen tai bussilla, jos kävellen ollaan myöhässä. Kukaan ei ole jaksanut pestä pyykkejä ja jos on, niitä ei mistään löydä. Pojan housut on tipahtanut sohvan viereen, kengät on kiikutettu jonnekin pojan leikkeihin, toinen rukkanen pyörii ties missä… oma paita on hukassa, vastahan se eilen tuossa oli. Otan viimeviikkoisen paidan, mutta huomaan siinä likatahran etupuolella, joten viskaan sen jonnekin ja etsin seuraavan.

Kun heräsin, kännykkä oli vielä kädessä, vaan eipä ole enää. Löydän sen vessasta vaatepinon päältä. Joskus käytän Find My Android -toimintoa, kun en vaan ehdi miettiä. Aamuisin ajatus ei luista. Sama juttu muiden tavaroiden kanssa, mutta avaimet ovatkin takin taskussa ja takki on mytyssä käytävän lattialla, pudonnut henkarista. Samalla kompastun lelulaatikkoon, otan seinästä nojaa ja niskaani putoaa hattuhyllyltä lasten kaikki villapipot. En ehdi keräämään. Jos on aamulla likainen olo, suihkun jälkeen on entistä vähemmän aikaa, joten pyyhe tulee viskattua oven tai tuolin päälle siinä hötäkässä. Ja niin edelleen.

Äitini on aina ollut suorastaan neuroottinen siisteydestä. Hän ei välttämättä aina nauttinut siivoamisesta, mutta lapsuudessani en juuri muuta häntä nähnyt tekemässä. Saimme laajemmista kotitöistä, kuten vessan pesemisestä ja lattian luuttuamisesta pikkurahaa, joten tuli opittua ”likaisten” ja ”raskaiden” töiden tekeminen sitä kautta. Olin muistaakseni palautteen mukaan aika hyvä näissä vaativammissa siivoustöissä jo pikkupoikana, olin nimittäin aika tarkka ja hoidin homman loppuun aina kunnialla.

En ole kuitenkaan koskaan nauttinut siivoamisesta tai tiskaamisesta ja kummaksun jos joku sanoo pitävänsä siitä, ”koska saa aivot narikkaan”. Kun kotoa pois muutettuani masennuin ja syrjäydyin, siivoaminen menetti loputkin merkityksensä. Introverttinä en ole juuri koskaan ole ollut kyläilyihmisiä, enkä pyytänyt ketään kylään, joten muiden takia ei tarvinnut juuri siivota. Koska en pahimmillaan noussut sängystä koko päivänä, ei energia riittänyt kuin korkeintaan syömiseen, jos siihenkään.

Rutiinien puuttuminen on menneisyyden peruja

Vaikka nykyään en ole enää masentunut, samat maneerit on jääneet elämään noilta ajoilta. Olin vakavasti masentunut vuodesta 2006 aina vuoteen 2011 saakka ja useamman vuoden ”lojuminen” niin henkisesti kuin fyysisestikin jättää jälkensä elämäntapoihin. Minulla meni pitkään, ennen kuin tuli rutiini esimerkiksi hampaiden pesuun – en pitänyt omaa hyvinvointiani tai ulkonäköäni millään tavalla tärkeänä. En oikeastaan pidä täysin vielä nykyäänkään, laiminlyön syömisen ja nukkumisen kanssa jatkuvasti, välillä asian tiedostaen, välillä en. Enimmäkseen ei vaan kiinnosta, sillä ”on tärkeämpääkin”.

Perus perhearki on sotkuista. Pienillä lapsilla ei ole tullut vielä sellaista kolkuttavaa omatuntoa asioihin ja varsinkin kolmevuotias esimerkiksi heittää ruokaa ja se saattaa olla hänestä hauskaakin. Seitsemänvuotiaani onneksi osaa jo torua, jos näkee sellaista. Haastetta lisää se, että kuulonäkörajoitteinen vaimoni ei välttämättä huomaa, jos ruoka lentää huoneen toiseen päähän. Sitten kotiin tullessani käytän ensimmäisenä aikaa siihen, että siivoan sotkuja.

Lapsiperhekämpän sotkuisuudessa ei sinänsä varmaankaan ole mitään vikaa, sehän on vissiin ihan normaalia. Mutta sitten kun lattiassa on pari kuukautta vanhoja tahroja, roskapussit on toista viikkoa viemättä, pulloja on kerääntynyt kaksi jätesäkillistä, lattiaa ei näy vaatteiden ja tavaroiden alta ja pitää suorastaan raivata tie keittiön ja makuuhuoneen välillä, havahtuu että mites tämä taas näin meni. Yleensä kerran kuukaudessa tapahtuu niinsanottu ”ragesiivous”, eli jonkinasteinen suursiivous, jolloin laitetaan porukalla koti kuntoon. Menee viikko tai pari, ja kämppä on taas kaaos, jos asiaan ei ole keskittynyt.

Kuulostaa pahemmalta kuin on, ei meillä sentään haise, paitsi joku aika sitten kun en vaan jaksanut hoitaa hajulukkoa kuntoon. Eilen siivosin samalla koko vessan, mutta viemäri oli niin sotkuinen että se ei auennut kuin Kodin Putkimiehellä.

Joskus vielä muutama vuosi sitten vasta masennukseni toipumisprosessin aikana, tilanne oli pahempi. Kun meni syömään, joutui siirtämään paperi-tavarapinoa, jotta lautaselle jäi tilaa. Roskikset olivat aina täynnä, pizzalaatikot ja muut tursuilivat pitkin eteistä. Kun jokaisen pienen asian jättää hoitamatta päivittäin, viikon jälkeen on melkein kuin asuisi kaatopaikalla.

Kaaos järjestykseen tehtävälistalla

Otin joku aika sitten uudestaan Todoistin-tehtävälistan tehokäyttöön, en edes tiedä miksi lopetin sen jossain välissä. Minulla on Kotiasiat -tehtäväprojekti, jonka alaprojektina siivousjutut. Erilaisille pienille siivoushommille on toistuvat tehtävät esimerkiksi joka kolmas maanantai, joka tiistai, joka päivä ja niin edelleen. On suorastaan ilo ruksia tehtäviä pois päiväjärjestyksestä ja huomata kehittyvänsä.

Eilen maanantaina oli jotenkin poikkeuksellinen ”havahtuminen”, jolloin otin uuden tehtävämentaliteetin käyttöön. Siivosin neljä tuntia putkeen,

• keräsin lelut lastenhuoneeseen (niitä oli joka huoneessa, ihan hirveästi)
• siivosin sohvan alta (siellä oli leluja varmaan enemmän kuin lastenhuoneessa)
• siivosin keittiön, laitoin tiskejä kolme tiskikoneellista illan aikana
• keräsin pullot jätesäkkiin (täyttyi helposti)
• keräsin roskat ja pahvit (toinen jätesäkillinen)
• siivosin vessan, keräsin pyykit (pitäisi muuten hommata jättipyykkikorit, tursuaa joka paikasta nyt)
• keräsin varastoon vietävät turhat tavarat
• tamppasin matot
• Roomba-pölynimurirobotti imuroi kolme kertaa koko huushollin samalla kun siivoilin.

Vielä jäljelle jäi ainakin lattioiden pesu, sohvatyynyjen imurointi, seinien varrella lojuvien tavaroiden kuten pyykkitelineen poisvienti, turhien tavaroiden varastoonvienti, jne. Näistä kaikista olen tehnyt toistuvan tehtävän. Tuntuu hyvältä.

En viitsi ennen- tai jälkeen -kuvia julkaista, vaikka sellaiset otin. Mutta siisteimmilläänhän meillä näyttää tältä:

https://www.instagram.com/p/6aemtavf1o/

Kirjoitan tästä, koska haluan tiedostaa kehitykseni ja sen, että kaaos lisää kaaosta. Minulla on aika hirveän kortilla nykyisin, mutta kyllä siivous on tärkeää, se korreloi suoraan omaan jaksamiseen, ahdistukseen ja terveyteen. Vaikka sitä kuinka väsyttäisi (milloin ei), yritän jatkossa keskittyä niihin pieniin asioihin, ettei menisi joka ”ragesiivouskerralla” se neljä tuntia pelkkään siivoiluun. Sitten jos ja kun rahaa joskus on ”ylimääräistä”, tilaan varmasti vakiosiivoojan pitämään kämppämme kunnossa.

Kuulostaako tämä yhtään tutulta, vai olenko ainoa, joka silloin tällöin elää kaaoksessa? muita vinkkejä siivoilujuttuihin? kommentoi alle tai someen, jos pystyit yhtään samaistumaan.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää