Aloitin juoksemisen

En ole koskaan ollut liikunnallinen ihminen. Koulussa liikunta oli surkeimpia aineita ja huutojaoilla minut valittiin joukkueisiin viimeisenä. En osunut palloon, en tykännyt mistään lajista, enkä oikein halunnut liikkua. Sama jatkunut tähän päivään saakka. Tervetuloa nörtin elämään.

Tässä puolen vuoden sisään olen kuitenkin hautonut mielessäni ajatusta juoksemisesta. Kaikki lähti varmaan siitä kun osa eri firmojen mainostoimisto-kolleegoista kertoi juoksevansa. En suonut asialle sen suurempaa ajatusta, kunnes törmäsin sattumoisin Oatmealin Beat the Blerch -haasteeseen. Oatmeal on humoristinen sarjakuvasivusto, jota olen seurannut jo vuosikausia. Piirtäjä Matthew Inman on nero, hänen sarjakuvansa eivät ainoastaan pidä paikkaansa vaan myös naurattavat ja provosoivat.

”Liikunnallinen” taustani

Aloitetaanpa ensin elämänhistoriastani liikunnan saralta, se ei ole pitkä. Koululiikunnassa en oikein pärjännyt ja uimatodistuksenkin sain hädin tuskin kun rääpäle-kädet eivät kantaneet 200 metrin matkaa kunnolla. Pelasin kuitenkin salibandya kouluajan ulkopuolellakin pienessä epävirallisessa joukkueessa ja pääsimme jopa niin pitkälle että pelasimme ystäväotteluita esimerkiksi Happeen sen aikaisia D-junioreita vastaan. Mutta ei se salibandykaan oikein mun juttu ollut.

Kesäisin olen yleensä tehnyt todella satunnaisia rullaluistelu- tai pyöräilylenkkejä. Peruskouluaikoina harrastin paljonkin lumilautailua ja skeittausta, mutta en ollut niissäkään kovin hyvä. Laskettelua tosin kaipaan joskus, ehkä vielä aloitan uudelleen joku päivä. Siinäpä se. Jossain vaiheessa liikkuminen vain jäi.

Olen toki kävellyt ja pyöräillyt joka paikkaan, vaikka yli 5km matkat menenkin mieluiten bussilla. Kesäisin kuitenkin jos on aikaa, olen kävellyt tai pyöräillyt myös työmatkat. Vuoden ajan matka töihin on ollut alle kilometrin, joten pari kilsaa kävelee joka päivä muutenkin. Vaan en halunnut enää turvautua normaalin hyötyliikunnan tuomaan turvallisuuden tunteeseen, vaan kokeilla jotain kunnon rääkkiä kerrankin.

Miksi juokseminen?

Vihasin Cooperin testiä aikoinaan ja silloin jo päätin että juokseminen ei ainakaan ole mun juttu. Jotenkin tahmeaa, vaivalloista ja joka paikkaan sattuu, ajattelin. Mutta sain ehkä vääränlaisen kuvan juoksemisesta ja koin että se oli vain laihduttajille ja sen sellaista.

Matthew Inman on nörtti, joka innostui juoksemaan. Ja sai tavallaan innostettua minutkin, tai ainakin perusteli asian niin hyvin sarjakuvassaan ”The terrible & wonderful reasons why I run long distances” (must-read), että viimeistään sen luettuani tein päätöksen. Hän kuvaa asiaa täydellisesti:

The world around me is so Very, Very loud. It begs me to slow down, to sit down, to lie down. And the buzzing roar of the world is nothing compared to the noise inside my head. I’m an instrospective person, and sometimes I think too much, about my job and about my life.

I feed an army of pointless, bantering demons.

”Hey, remember that time you did that thing you were ashamed of? no? allow me to remind you for no reason!”
”I’m going to recite this list of items that you have absolutely no control over, but you should worry about anyway.”
”Every single thing you do in your life, somebody else is doing a better version of it.”
”Hey, your demons are a bunch of jerks! Forget those guys, let’s eat this entire cake instead!”
”FEAR! REGRET! DOUBT! CAKE!”

But when I run, the world grows quiet.

— Matthew Inman, The Oatmeal

Pitää paikkaansa.

Tässä vielä muutama syy, miksi juoksen:

Se on niin ”helppoa”

Kengät jalkaan, kevyttä vaatetta päälle ja ulos. Pyöräilyssä häiritsi se, että pyörää pitäisi huoltaa. Olen vuosien varrella todennut, että käytän pyörää vain paikasta toiseen nopeasti liikkumiseen, en niinkään kuntoiluun. Ei jaksa aina lukita ja huolehtia, rymytä pyörävarastoon ja takaisin. Sama luistimien kanssa. Aina on ylimääräistä mukana ja joutuu napomaan kiinni. Sauvoista puhumattakaan.

Vaikeinta oli tehdä päätös juoksemisen aloittamisesta. Siihen meni joku puolisen vuotta. Enkä usko sitä vieläkään itsekään.

Edullista

Juoksukengät eivät ole paha investointi. Itse pistin isolleen ja ostin ihan kunnon kengät, ensimmäiset ”täydelliset”, jotka istuivat jalkaan. Olisi löytynyt varmasti halvemmallakin, mutta halusin tavallaan osoittaa itselleni että olen tosissani. Iso kiitos muuten Stadiumille asiantuntevasta palvelusta. Nörtti sai kunnon juoksun pikakurssin ostaessa. Mittasivat jalkani, joka on Mid, eli ei ole lättä eikä liian kupera, vaan juuri sopiva – ja tähän löytyi oikeanlaiset kengät, neonsiniset Niket, mallia Lunartempo 2.

Mieli virkistyy

Sanotaan, että ajatus kulkee paremmin kun liikkuu. Ensimmäinen lenkkini oli 35 minuuttia, mutta se tuntui ikuisuudelta. Ehti miettiä kaikenlaista samalla. Tuntee elävänsä kun maa liikkuu jalkojen alla ja maisemat vaihtuu.

Pääsee ulos neljän seinän sisältä

Monet kaverit käyvät salilla. Itse en pidä ajatuksesta, että olen ihmisten joukossa vääntämässä hikisillä laitteilla tai nostelemassa painoja. Se ei ole mun juttu, vaikka satunnaisesti aiemmin käynytkin.

Vietän paljon aikaa sisällä ja ulos ei tule mentyä paitsi viihteelle lähtiessä ja pakollisien menojen vuoksi. Juokseminen antaa syyn lähteä ulos ihan vaan juoksemisen takia. Mukavaa päästä välillä ulos.

Väsymys ja ahdistus vähenee

Kroonisella väsyjällä ja ahdistujalla ei hirveästi ole keinoja, ellei mene terapiaan tai käsittele asioita muilla keinoilla. Juokseminen kuulemma auttaa tähän. Ensimmäisen lenkin jälkeen huomasi kyllä muutoksen olossa.

Luonto

Pidän luonnosta todella paljon ja juoksemisessa se pääsee oikeuksiinsa. On mukava katsella auringonlaskua (tai nousua) ja ihmetellä ympäröivää maailmaa. Reittejä voi vaihtaa vaikka joka päivä.

Kunto ja terveys

Olen aina ollut normaalipainoinen, mutta nyt 27-vuotiaana alkaa näyttämään siltä, että sitä pientä elopainoa alkaa herkästi tulla. Muutama ylimääräinen kilo ei ole huolenaiheeni, enkä juokse laihtumisen takia. Juoksen sen vuoksi, että olisin terveempi, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ei ole hyvä juttu, että kroppa alkaa oireilemaan alle kolmekymppisenä. Selkä on jo aika romuna, josko pieni liikunta auttaisi.

Säästyy aikaa

Lenkkeilyn voi ajoittaa mihin aikaan tahansa. Itse en ole aamuvirkku, joten juoksen iltaisin. On kuitenkin uskomatonta miten paljon voi saada aikaan esim. 30 tai 40 minuutin hölkällä. Aikariippumattomuus on ehkä tärkeimpiä syitä miksi aloitin homman.

Itsensä kehittäminen

Dataholistille, nörtille ja analyytikolle juokseminen ei ole pelkästään toimintaa, vaan jatkuvaa itsensä haastamista ja kehittämistä. Kuten muidenkin asioiden mittaaminen, juoksua voi mitata ja sen perusteella kehittää.

Oma kaupunki tutuksi

Kun pysyttelee paljon koneen äärellä, ei tule käytyä eri kaupunginosissa. Juoksemisella näkee kaupungin kehitystä ja löytää jopa tutuista seuduista uusia paikkoja ja kohteita. Parasta on huomata ”jaa tuohon on tullut tuommoinen” tai ihmetellä mitäs täällä tapahtuu tänään.

Appsit

Juokseminen ei olisi mitään ilman datan analysointia. Nauhoitan jo unta, koodaamista, tietokoneenkäyttöä, servereistä puhumattakaan – miksi en siis myös liikuntaakin. Testissä on tällä hetkellä Runkeeper, Strava, Endomondo ja Zombies, run. Synccaan nämä keskenään Tapiriikin avulla, jotta voin käyttää kaikkia yhtä aikaa.

Runkeeper on juoksemiseen ihan kelpo softa, mutta etenkin web-käyttöliittymä on sekava ja buginen. Strava vaikuttaa kaikista selkeimmältä ja tällä hetkellä pidän siitä eniten. Endomondon käyttäjä olen ollut vuodesta 2012, mutta se alkaa olla vähän liian geneerinen kaikille lajeille ja Premiumia työntävä vanhentunut tekele. Appseja on ihan hirveästi nykyään juoksemiseen, mutta pitäydyn todennäköisesti Stravassa ja synkkaan muille tarvittaessa tilastot.

Zombies, run! -ensimmäinen tehtävä oli hauska kokemus. Pelissä juokset ikäänkuin zombien täyttämässä maailmassa. Puhelinta ei tarvitse pitää kädessä ja ainoa tapa pelata peliä on juosta omaa reittiä miten haluaa. Näin pelin voi yhdistää ihan normaaliin lenkkiin, kunhan kesto on suurinpiirtein tehtävän pituinen.

Ensimmäisessä tehtävässä ikäänkuin radiolla pelastusjoukko sai minut kiinni ja puhui minulle, vaikka minä en voinut puhua heille. He kertoivat mitä ympärillä muka tapahtuu. Edetessäni ”poimin mukaan” erilaisia esineitä ja esim. vettä saisi juoda oikeassa kohtaa jne. Erittäin hauskaa kuunneltavaa samalla kun juoksee. Appi toimii Spotifyn kanssa mainiosti yksiin, musiikki vaimenee kun tehtävässä tulee muutoksia. Lopussa juoksin ”turvaan” ja minulle avattiin portit sisälle. Seuraavaa tehtävää odotellessa… kannattaa kokeilla!

Spotifyn juoksemistoiminto on mainio! se laskee senhetkisen juoksunopeuden mukaan biisejä, joista itse tykkäät! Ensimmäiseen 35 minuutin lenkkiin mahtui seuraavat Spotifyn suosittelemat biisit, kaikki kuuntelemiani artisteja:

• Billy Talent — Try Honesty
• Metallica — Better Than You
• Solution .45 — Perfecting The Void
• Viikate — Viina, terva & hauta
• Eivør Pálsdóttir — Røttu Skógvarnir
• Foo Fighters — Generator
• Truckfighters — Freewheelin’
• Devin Townsend Project — Night
• Mørket — Kruunu
• Volbeat — The Loa’s Crossroad

Ensimmäisen lenkin fiilikset

Tuntuu kyllä hyvältä. Vedin hidasta hölkkää sopivalla tahdilla, pysyen liikkeessä koko ajan. Tourulan junaratapuomit sulkeutuivat juuri ollessani kohdalla, en ole varmaan koskaan nähnyt tuosta menevän junaa. Ainoa kohta, jossa täytyi vähän odotella. Lisäksi ennen Heikinkatua olevien alikulkusiltojen jälkeen siltakohta oli suljettu, joten täytyi kääntyä takaisin. Menin sivupolulle ja harhailin hetken metikössä kunnes palasin kävelytielle Tourujoen varteen.

Tässä vielä ensimmäisen lenkin reitti. Kylläpä tekee gutaa. #rollejuoksee https://t.co/6LMHK4dqVI pic.twitter.com/kEwSErgdoP

— Roni Laukkarinen (rolle.social) (@rolle) July 28, 2016

Kyllä soijaa pukkasi niin että tukka kastui! Mutta olen jo ylittänyt itseni! tahdonvoima on ylitetty ja juokseminen ei tunnu enää niin hirveältä kuin joskus nuorempana. Onhan se siis hanurista kun tulee hiki ja tuskaista vaan löntystää eteenpäin, eikä ainakaan alussa pääse kovaakaan (eikä kannata). Mutta niin on kaikki liikunta ja olisi niin helppoa päättää olla liikkumatta, kuten edelliset 27 vuotta. Olen ylypeä itsestäni, että tein tämän ja aion jatkaa samaan malliin.

Twitterissä tweettaan edistymisestä hashtagilla #rollejuoksee. Huomenna uusiksi! Tämän hetken mottoni on: naurettavan hidasta hölkkää, kunhan liikkuu!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää