Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 9 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 27-vuotias.
Joka arkiyö on tullut öisin nukuttua vain 4-5 tuntia viime aikoina, yhtään liiottelematta. Joskus jopa pätkissä nukuttuja öitä. Joskus jopa kerskailen asialla, sillä onhan se nyt melko kyborgimaista vetää 20h päiviä, josta usein reilusti yli puolet on työntekoa tai koodaamista. Ja tästä minut tupataan toisinaan tuntemaankin.
Jotkut ihmettelevät miten jaksan. Tavallaan en jaksakaan, mutta puserran jatkuvasti sen fyysisen voivottelufiiliksen yli ja painan menemään. Minulle on tärkeintä että ei ala pinnaa kiristämään ja tykkään tehdä asioita. Ja kun tykkään tehdä asioita, en malta lopettaa. Ja kun en malta lopettaa, en malta nukkua. Jotenkin tuntuu hölmöltä mennä nukkumaan kymmenen aikaan, juuri silloin kun maailma rauhoittuu ja itse pääsee vasta vauhtiin. Pahimman väsymyksen vallitessa ahdistus tosin korostuu, jos tekeminen vähenee ja joskus satunnaisista äksyilystä kärsivät vaimo tai lapset, mutta se ei ole vielä kertaakaan karannut lapasesta. Enimmäkseen olen lunkia jamppaa kuten aina ennenkin, väsymyksen tasosta riippumatta.
Mutta miten pitkään tätä kestää ja miksi tätä teen? miksi haluan olla jatkuvasti väsynyt? näihin on aika helppo vastata. Tätä kestää niin pitkään kuin sallin sen ja niin pitkään kuin ajattelen asian olevan okei. Ja niin pitkään kun minulla on kivaa. Jotkut ajattelivat että ikä tulee vastaan, vanhempana ei enää jaksa. ”Se on se 30-vuoden maaginen raja”. Kun olin alle 20v, sanottiin että touhu vähenee ”sitten kun olet 25-vuotias”. Minusta ikä ei vaikuta tottumuksiin niin paljon mitä kuvitellaan. Minulle ainakin ikä on vain numero. Olen koodaillut kymmenvuotiaasta ja vuosi vuodelta tahti on vain kiihtynyt.
Tuppaan ajattelemaan että ei minua fyysinen väsymys haittaa, koska henkisesti olen enimmäkseen elämäni kunnossa. Innostun asioista, teen niitä, ratkaisen ongelmia, pää toimii, kehitän itseäni ja kaikki sujuu yleensä hienosti. Aina silloin tällöin kuitenkin lukee artikkeleja, joissa sanotaan että vähän nukkuminen voi olla fataalia. Kohautan olkapäitä ja jatkan meininkiä.
Toisinaan aivot sammuttavat itsensä automaattisesti, eli kun tulee fiilis mennä sohvalle hetkeksi, herää vartin päästä ja tajuaa että simahti juuri tuosta noin vain. Hulluinta on, että silti Rolle päättää istahtaa koneelle, innostuu jostain asiasta, koodaa ja virkistyy. Sama vähän syömisessä, kun näläntunne menee ohi, jaksaa yllättävän pitkään vaikka jääkin pari ateriaa väliin (nyt vähän liiottelin, sillä nykyään olen jopa hieman petrannut syömisessäni).
Sumussa eläminen ja tekeminen saa lähimuistin krakaamaan ja välillä tuntuu kuin elisi jossain rinnakkaistodellisuudessa tai aikakoneessa. Se ei kuitenkaan haittaa, lähinnä huvittaa. Silloin tällöin yli kuuden tunnin unet tai päikkärit helpottavat, mutta en silti muista milloin olisi oikeasti ollut virkeä olo, tätä on jatkunut niin pitkään. Eikä rankempikaan väsymy haittaa kun juo riittävästi kahvia, mutta se vasta epäterveellistä onkin. Ja kun pärisee on vielä sekavampi olo.
Olen huomannut että olojen liika tarkkaileminen on petollista, joten minua ei oikeastaan kiinnosta miten väsynyt olen. Jos nukuttaa, en kuitenkaan halua nukkua ja sentään jätän sen neljä tuntia minimissään yöhön. Rajat minullakin on, vaikka niitä rajoja tuppaan venyttämään aikalailla äärimmilleen.
Loppukaneettina: Väliäkö tuolla? ehkä tämä kirjoitus on osoitus siitä, että tavallaan silti mietityttää voiko väsymys tai unen vähyys itsessään aiheuttaa jotakin haitallista, jos ei aja autoa eikä tee työtä, jossa joutuu tasapainottelemaan pilvenpiirtäjien rakenteiden päällä ilman vaijeria? Voiko väsymys oikeasti haitata vointia tai aiheuttaa komplikaatioita, vaikka siihen ei liittyisi stressi tai paineet millään muotoa? No, jos huomenna potkaisen tyhjää, en olisi silti muuttanut mitään. Asia on hyvä tiedostaa.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
