Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 2 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 34-vuotias.
Tänään on tullut kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä kun lopetin alkoholin käytön. Kirjoitin vuosipäivänä tasan vuosi sitten megapitkän kirjoituksen alkoholista, josta sain paljon palautetta. Pusersin kirjoitukseen tahallani ihan kaiken mitä aiheesta oli tullut mieleen tuon raittiin vuoden aikana. On ollut positiivista, että kirjoitus on otettu hyvin vastaan. Negatiivista palautetta aiheesta ei ole tullut ollenkaan.
Nyt kun aikaa on kulunut vielä pidempään, huomaan olleeni monessakin kohdassa ehkä vähän liiankin jyrkkä. Mutta se on minun tapani käsitellä asiaa. Ohjelmoin itseni uudelleen ymmärtämään, että alkoholi todella on haitallinen kemikaali, eikä mikään ihmiselle täysin turvallinen hupiaine. Lopetin täysin terveyssyistä, olen edelleen ”raivoraitis” ja seison sanojeni takana. Alkoholista luopuminen on ollut elämäni tärkeimpiä asioita, ehkäpä jopa suoraan kulta- tai hopeamitalipallilla. Silti sanon nyt, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin annoin ymmärtää.
Ensimmäisen vuoden ajan elin uutta raitista elämääni lukemalla aiheen kirjallisuutta, seuraamalla holittomia yhteisöjä, puhumalla selvinpäin olemisesta ja seuraamalla raittiita päiviä ja niiden tuomaa muutosta. Lopulta kuitenkin hiljalleen totuin ”uuteen arkeen” ja alkoholi (tai enemmänkin sen puuttuminen elämästäni) poistui pysyvästi ajatuksistani. Se ei vain ole enää mukana elämässäni. On hyvin yllättävää ja hämmentävää enää nähdä unta ryyppäämisestä. Tasan kerran näin on päässyt käymään vuoden sisällä.
Nyt kaksivuotispäivän kunniaksi on aika suunnata hetkeksi ajatukset takaisin alkoholiin, tuohon vanhaan kaveriin.
Alkoholi ei ollut minulle absoluuttisen huono asia
”Kohtuukäytössä” oli hyvätkin puolensa. Esimerkiksi kaikkia niitä hienoja hetkiä ja seikkailuja ei olisi tullut koettua ilman kaljoittelua. En halua pyyhkiä tuota aikaa elämästäni pois, enkä torju näitä asioita, päinvastoin, muistelen reissuja enimmäkseen lämmöllä. Kalja toi sellaisen random factorin elämään ja se oli ajoittain hyväkin asia. Se kuitenkin otti paljon enemmän kuin antoi ja siksi se sai jäädä.
Jesse Edvinin Youtube-video (upotus alla) tuo uutta näkökulmaa alkoholin tuomiin positiivisiin kokemuksiin, joita voi lämmöllä muistella raitistuttuaankin. Ei se pelkkää kärsimystä ollut, vaan joukossa oli hyviäkin hetkiä. Ei alkoholia käytettäisi, ellei sen käytön myötä saisi hyviäkin kokemuksia. Kunpa olisin kuitenkin tajunnut, että ei alkoholia oikeasti niihin tilanteisiin tarvittu. Kun tiedän mitä nykyään tiedän, en enää vaihtaisi muutaman tunnin ilotulitusta jatkuviin henkisiin romahduksiin ja itsepreppauksiin.
Jesse kiteyttää videossaan hienosti ajatukset myös alkoholin ”hyvistä puolista”. Vaikka itse suhtaudunkin aineeseen enimmäkseen mustavalkoisemmin, tiedostan tietynlaisen vaihtelun ja virkistävän vaikutuksen, jota alkoholi toi elämään. En silti haikaile sen perään yhtään.
Tiedän faktana, että ihminen on käyttänyt päihteitä koko olemassaolonsa ajan ja etsinyt eri tapoja laajentaa tietoisuuttaan, ”sekoittaa pakkaa”, etsiä uusia kokemuksia. Mutta ihminen on erehtyväinen ja oppivainen. Se että käytin viisitoista vuotta alkoholia, ei siis tarkoita sitä että se olisi hieno juttu. Paljon tuosta ajasta olisi voinut jättää läträämättäkin. Puolensa ja puolensa, kuten elämässäkin.
Edvinin sanoin: ”Ennemmin hyvä merkityksellinen elämä kuin hauska ilman merkitystä.”
”It’s a trap!”
Raittiuskirjailija Allen Carr puhuu lihansyöjäkasvin ansasta, johon ötökät menevät uiskentelemaan tyytyväisinä tietämättä vaarasta. Catherine Grey puhuu kohtuukäyttäjistä, jotka korostavat alkoholin hyviä puolia, että he ovat kinda-little-bit-addicted. Eli voisi ajatella, että alkoholia ihannoivilla on vielä työstettävää asiassa käytön tasosta riippumatta, mutta mikä minä olen muita arvostelemaan. Jokainen toimii, miten parhaaksi näkee.
Tiedän vain pari hassua ihmistä koko tuttavapiiristäni, jotka eivät juuri koskaan tunnu kärsivän krapulasta tai tule mitenkään helposti känniinkään. Heille alkoholi ”sopii” paremmin kuin muille. Sekään ei silti tarkoita, että alkoholin käyttö olisi viisasta. Vaikka kiputoleranssi olisi korkealla, ei silti kannata lyödä itseään vasaralla sormeen vain siksi koska voi.
Raittius ei ole absoluuttisen hyvä asia
Sitten se jutun pihvi. Vuoden takaisessa tekstissäni keskityin lähinnä alkoholin negatiivisuuteen ja raittiuden positiivisuuteen. Se johtui siitä, että erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana (jolloin tekstiä luonnostelin), raittius tuntui mahtavalta! Oli yksinkertaisesti niin tavattoman siistiä herätä aikaisin, jaksaa touhuilla sunnuntaiaamuna virkeänä omien harrastusten parissa, pystyä lähtemään baariin (tai minne tahansa muualle) ja sieltä pois ilman mitään olotiloja tai sekoiluja, lenkkeillä, työskennellä tai touhuilla lasten kanssa milloin tahansa ilman rajoitteita ja niin edelleen… Mutta melko tavallista arkeahan se loppuviimein oli.
Raittiina ei voi paeta stressiä tai ahdistusta alkoholiin. En koskaan juonut pahaan oloon, mutta kuten kellä tahansa, myös minulla oli maneerit purkaa stressiä muutamalla kaljalla silloin tällöin. Raittiina tunteet on vain käsiteltävä. Ahdistus iski milloin mistäkin. Minun oli helppo lopettaa juominen alusta asti niin, etten kokenut enää houkutusta alkoholijuomiin edes muiden niitä nauttiessa. Kirjasin kaiken faktan ylös alkoholista ja Carrin ja muiden kirjoittamat kirjat vain vahvistivat oppimaani. Silti aivan uusi juttu olikin se, että yht’äkkiä olin jatkuvasti itsetietoinen kaikesta mitä teen.
Raittiina on huomattavasti enemmän aikaa, rahaa, mielenterveyttä, energiaa ja intoa elää elämää ja kokea asioita. Se on hyvä asia silloin kun on elämässä muutakin kuin alkoholi. En osaa astua kenenkään toisen saappaisiin, mutta voisin kuvitella raittiuden haasteet, jos suurimmat ilot elämään tuo alkoholi ja sen tuomat asiat. Itselläni onneksi on laaja kirjo harrastuksia, joten minä vain innostuin siitä että pystyn jatkossa keskittymään sataprosenttisesti projekteihini, yritykseeni ja itseni optimointiin.
Juomisen lopettaminen aiheutti minulla sen, että en enää nykyään lähde minnekään. En tykkää reissailla tai kyläillä, mutta en toisaalta tehnyt sitä ennenkään. Kuitenkin alkoholivuosiini verrattuna nykyisin olen aina kotona tietokoneellani, kasvieni tai pianoni parissa. Puuhastelen toisinaan lasteni tai vaimoni kanssa, käymme elokuvissa yhdessä, mutta enimmäkseen viihdyn itsekseni.
Sosiaalinen elämäni on hyvin vähäistä. Joskus mietin, onko tämä sitä elämää? Mutta sitten muistan, että elän omilla ehdoillani ja minun elämäni on minun näköistäni. Olo tuntuu usein onnelliselta ja se kertoo kaiken oleellisen. Teen sitä mistä nautin. En ole koskaan viihtynyt porukoissa tai nauttinut matkustelusta tai uusien ihmisten tapaamisesta. Minä oikeasti olen tällainen.
Hifistelyä muissa asioissa
Saatat miettiä, Mites se hifistely? Niin, en kaipaa enää ollenkaan erilaisten oluiden maistelua ja metsästelyä. Maku, maat ja kulttuuri olivat hieno asia, mutta samat jutut saan leffoista, kirjoista, kahvista, matkustelusta, jne.
Olen hifistelijä valmiiksi luonteeltani. Hifistelen ihan kaikkea elämäntavoista kahviin. Maailmasta löytyy paljon parempaa hifisteltävää asioissa, jotka eivät ole terveydelle haitallista.
Lue vaikka:
Aloitin terapian
Kävin terapiassa aikaisemmin masennuksen, itsetuhoisten ajatusten ja sosiaalisten tilanteisen pelon vuoksi 2009-2011, tämän jälkeen sekamuotoisesta ahdistuneisuushäiriöstä, paniikkihäiriöstä ja dissosiaatiosta 2013-2015. Nyt vuonna 2022 vuoden jonoteltuani pääsin aloittamaan kolmannen terapiajakson psykoterapiassa, oltuani pari vuotta raittiina. En aloittanut terapiaa siksi että olisin jotenkin täysin sekaisin. Aloitin terapian, koska kaipailen apuja ahdistuneisuushäiriöni kanssa elämiseen.
Vaikka alkoholinkäytön lopettaminen toi elämääni hienoja asioita, käytännössä eliminoi kokonaan paniikkihäiriöni ja hiljalleen haihdutti yleistyneen päivittäisen ahdistukseni pois päiväjärjestyksestä, koen silti viikoittain määrittelemätöntä ahdistuksen tunnetta, joka välillä yltyy tukalammaksi ahdistuskohtaukseksi. Yksi triggeri (alkoholi) on poistettu, mutta se ei tarkoita että olisin vielä täysin kunnossa. Alkoholi pitkitti ongelmiani ja nyt on vihdoin aika saada minut henkisesti tasapainoon.
Terapian myötä olen myös oppinut paljon siitä millainen oikeasti olen. Ratkaisukeskeisessä terapiamuodossa ei jäädä liikaa vellomaan menneisyyteen, mutta tutkitaan kuitenkin itseään, koska kaikki lähtee menneisyydestä koetusta. Vain ymmärtämällä itseään kaikissa elämän etapeissa, oivaltaa millainen on nyt ja miten pärjäilee jatkossa.
Olen terapian avulla matkustanut mielessäni lapsuuteen, josta en aikaisemmin muistanut yhtään mitään. En aikaisemmin tiennyt millainen olin 0-10 vuotiaana, sillä minulla ei tuntunut olevan yhtään muistoja noilta ajoilta. Terapiaa varten olen saanut tehtäväksi kysellä äidiltäni syntymähetkestäni ja lapsuusajoiltani asioita ja pala palalta muistoja on alkanut kasaantumaan.
On riemastuttavaa huomata, että todellinen, lapsen minäni, on todella tällainen kuin raittiina olen. En ole koskaan ollutkaan sellainen mitä jossain vaiheessa elämää olen alitajuisesti esittänyt olevani. Olen aina ollut ihmisiä karttava erakkoluonne, ahdistunut oman tiensä kulkija. Olen aina ollut pääni sisällä elävä itseriittoinen introvertti, joka rakastaa kirjoitettuja sanoja enemmän kuin puhetta. En ollut täyttänyt viittäkään, kun jo kirjoittelin sanoja ja luin keittokirjasta. Koska olen kirjoittaja- ja ajattelijaluonne, olen tässä nytkin kirjoittamassa.
Uskon, että kun ihminen on pitkään raittiina, palautuu aidolle alkuperäiselle tasolle henkisesti niin, ettei mikään ole häiritsemässä tasapainoa. Paitsi ehkä ahdistus ja muut mielenterveysongelmat, joita alkoholi on omalla tavallaan pitkittänyt tai eskaloittanut vuosien varrella. Huomaan, että vaikka en enää ole täysin toivoton tapaus ja työstössä on enää vain ahdistus, on silti käsittelemättömiä asioita enemmän kuin osasin kuvitella. ”Terveetkin” ihmiset tarvitsevat terapiaa, sillä ihminen vain menee eteenpäin hoitamatta asioita, jotka tökkivät.
Raittiiksi ryhtyminen väsyttää
Väsyin nopeasti sober curious -liikehdintään, jossa hohkataan raittiuden tuomista iloista ja piikitellään alkoholinkäyttäjiä. Darravapaassa ja muissa nettiyhteisöissä ”mukana” oleminen alkoi puuduttaa nopeasti ja lopulta huomasin ”tuen” kääntyväni itseäni vastaan. Tuntui siltä, että sai olla vain yhtä mieltä raittiudesta, että se on aina kivaa ja parasta halihalipusipusi-touhua. ”Turvallinen tila” toimii pahimmillaan vain yhteen suuntaan. Meiningistä tuli mieleen uskonnollinen yhteisö, jonka nurjasta puolesta on myös valitettavasti kokemusta.
Lopulta lakkasin seuraamasta hypetystilejä. ”Positiivisuus” ei enää kiinnostanut. Palasin olemaan kyyninen vanha itseni ja iloitsin siitä.
Ehkä juuri se sellainen ”olen reipas ja positiivinen elämäni muuttanut raitis” alkoi inhottamaan. Se on lähes yhtä kamalaa kuin alkoholin tai huumeiden käytön hehkutus. En enää halunnut puhua raittiudestani yhtään. Meni moti.
on kai ihan kiva että ihmiset innostuu alkoholin vähentämisestä ja ’sober-curious’ ja ’darravapaa’ jutuista, mutta… en tiedä, äh, tässä on nyt joku inhottava lifestyle / trendi / kuluttajasegmentti -elementti, joka tuntuu vastenmieliseltä
Twitter-käyttäjä
Älä ymmärrä väärin. Raittiusseuroista, -yhteisöistä, Anonymous Alcoholicsista jne. on paljon hyötyä isolle joukolle ihmisiä. Parhaimmillaan ne tarjoavat korvaamatonta tukea. Nykyajan somemeininki menee kuitenkin henkilökohtaisesti hieman yli. Bisnes, kaupallinen yhteistyö ja pöhinä ei mielestäni kuulu pyyteettömään auttamiskulttuuriin. Ja erityisesti yrityksiä saa kritisoida. Ilman kritiikkiä ei synny kehitystä.
Ulospäin olen mielipiteiltäni nykyään neutraali. Kerron raittiudestani mielelläni kysyttäessä, mutta en tuo sitä itse ensimmäisenä esille – paitsi ehkä joskus Twitterissä.
Nykyään olen täysin oman elämäni herra. En anna aineiden tai ympäröivän maailman vaikuttaa päätöksiini ja tekemisiini kielteisesti. En ole millään tavalla vietävissä. Olen sosiaalinen omilla ehdoillani. Vastaan itse elämästäni. Olen vapaa.
Olen osa luontoa
Ulkoilu, juokseminen ja metsässä ajan viettäminen ovat avanneet silmäni. En ole ennen osannut pysähtyä luonnon keskelle. Olen myös arkisessa ympäristössä oppinut luontaista läsnäolon taitoa, arjen zeniä. Pystyn istumaan paikallani vaikka tunnin ilman laitteita. Pystyn välillä jopa pysäyttämään ajatuksenjuoksuni keskittymällä hetkeen. Nämä ovat uusia juttuja minulle.
Luonto on opettanut minulle sen mikä on luonnollista. Olla vain, ilman mitään ylimääräisiä stimulantteja.
Karsin myös kofeiinin
Alkoholin lopettamisen jälkeen huomasin myös kofeiinin negatiiviset vaikutukset erityisesti ahdistukseen ja virkeyteen. Päätin olla pari viikkoa juomatta kahvia. Lopettamisesta seurasivat välittömät vapinat ja päänsäryt. Jotenkin sitä vaan oli tottunut litkimään espressopohjaista kahvia pitkin päivää. Yllätyin miten kovat vieroitusoireet olivat. Kirjoitin kahvittomuudestani päiväkirjaani aina ensimmäisestä kofeiinittomasta päivästä lähtien.
Olin muutaman viikon kokonaan ilman kofeiinia, mutta aloin kaipaamaan aamukahvin makua ja lämmikettä. Löysin tavan nauttia pelkästään kupillisen kofeiinillista aamukahvia, jonka jälkeen pelkkää kofeiinitonta. 99.99% tai jopa 100% kofeiinittomia kahveja löytyy nykyään yllättävän paljon. Aamuisin voi kokeilla aina erilaista kofeiinillista kahvia. Best from both worlds ja toimii pirun hyvin.
Positiivinen kierre
Sitten niihin positiivisiin asioihin, joita avasinkin jo vuosi sitten. Mutta kerrataan vielä. Parin vuoden aikana koen, että olen kasvanut paljon henkisesti ihan itsestään. Alkoholi jotenkin jumiuttaa tai pahimmillaan työntää taaksepäin. Raittiina pari vuotta ollessani olen tajunnut, että elämästä löytyy yhä uusia tasoja. Värit, tunteet, olotilat ja olomuodot tuntuvat entistä vahvemmin parin vuoden jälkeen. Tätä on vaikea selittää. Olenkohan sittenkin vetänyt LSD:tä nämä pari vuotta?
Jotenkin tuntuu siltä, että elämä on vain vuosi vuodelta parempaa ja parempaa ja hyviä asioita tapahtuu. Juomisen lopettamisen jälkeen olen kokenut isoja muutoksia. Ne eivät tapahtuneet välittömästi. Ensimmäisen vuoden aikana sain raha-asiani todellakin oikeasti kuntoon (nettovarallisuus viisinumeroisesti plussalla), sitten vasta seuraavana vuotena laihdutin melkein 20 kiloa. Nykyään aloitan aamuni juoksulenkillä, firmalla tuntuu pyyhkivän paremmin ja paremmin, löysimme juuri uuden unelma-lukaalin kattoterassilla keskustasta ja mielenterveys on parempi kuin koskaan. En halua jossitella, mutta raittiudella on vaikutusta. Mitähän kolmas vuosi raittiina tuo tullessaan?
Parasta on, että positiivinen kierre ei ole vieläkään pysähtynyt. Kaikki on vain tästä eteenpäin pelkkää bonusta. Enkä tipu korkealta, jos tulee vähän isompaakin takapakkia. Sen verran rankkoja kokemuksia menneisyydessä, että on vaikea kuvitella että mikään voi niitä enää näillä spekseillä ylittää. Koputan silti puuta.
Palautteita muilta raitistuneilta olutharrastajilta
Kuten tämän tekstin alussa mainitsin, tekstini Olutharrastajasta absolutistiksi – tipattomuus elämäntapana on kerännyt paljon palautetta. Tähän loppuun haluan jakaa kaksi pään räjäyttävän kovaa palautetta, jonka olen tekstistäni saanut.
Samaistuin vahvasti tarinaasi. Kirjoitat todella hyvin ja inspiroivaa tekstiä. Kiitos, että toit asian esille! Kuuntelin myös sun keskustelun Darravapaassa. Oli jopa huvittavaa kuinka saman oloinen tyyppi olet kuin minä. Ollaan synnytty samana vuonna. Olen teinistä asti pyörinyt hevariporukoissa ja -festareilla. Nuoruudessa olin enemmän tai vähemmän masentunut monta vuotta, vaikkakin terveydenhuoltoon en koskaan ollut yhteyksissä. Kasvoin uskonnollisessa ympäristössä, sillä suvussani on useita kirkon työntekijöitä. Vielä viimeisenä tuli mieleen nörttimäinen innostuneisuus. Minusta on mahtava löytää aina joku uusi ilmiö mistä voi ammentaa valtavasti, oli kyseessä sitten bändit, pelit tai vaikka lucid-unet.
Join ensimmäistä kertaa uutena vuotena sen jälkeen, kun olin täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Silloinkin vasta maistelin paria kaverin juomaa. Olin siihen asti suhtautunut erittäin kielteisesti alkoholiin, mutta siinä tilanteessa varmaan uteliaisuus ja ryhmäpaine lopulta voitti. Joskus nuorempana minua harmitti, että olin missannut alaikäisenä monet illanvietot kavereiden kanssa, koska pelkäsin, että siellä oli alkoholia tarjolla. Koin silloin, etten halunnut pahoittaa vanhempien mieltä tai toisaalta ehkä pelkäsin heidän reaktiotaan. Suvussani on ollut alkoholisteja, joten ymmärrän kyllä vanhempieni jyrkkiä kantoja. He kyllä käyttivät itse harvakseltaan alkoholia kohtuudella.
Alkuun en pitänyt oluista ollenkaan, mikä ei yllätä, koska pitihän se juominen ensiksi opetella eli siedättää. Olin lopulta olut-harrastaja usean vuoden. Alkuun en käyttänyt Untappedia, koska ajattelin, että en erikoisoluita tule niin paljoa juomaan. Vähitellen harrastus laajeni ja sain Untappediin kirjattua useita satoja merkintöjä. Olutfestarit olivat myös yksi kesän kohokohdista muutaman vuoden ajan. Myös omiksi suosikeikseni nousivat imperial stoutit. Paras oli Ruosniemen panimon Imperial Stout Single Malt Barrel 10%.
2019 vuoden syksyllä törmäsin sattumalta Allen Carrin kirjaan Joe Roganin videon kautta, jossa hän haastatteli Nikki Glaseria. Kiinnostuin siitä, voisiko yhden kirjan lukemalla muuttaa omaa ajatteluaan ja lopettaa juomisen? Ajoitus oli hyvä, sillä oloni ei ollut ollut kovinkaan hyvä pitkään aikaan juomisen jälkeen. Olin kauan ollut todella varovainen juomisen kanssa ja pyrkinyt pitämään pitkiä välejä juomakertojen välissä. Vähitellen kontrolli kuitenkin väheni ja varsinkin olutharrastajavuosinani perjantaipulloista tuli yleisiä. Tuntui myös siltä, että oli turha juoda vain yksi, vaan riippuvuuteni aineeseen oli sen verran vahva, että halusin aina edes jonkinlaisen nosteen. Yleensä niinä iltoina, kun lähdimme oikeasti iltaa viettämään ja juomaan kavereiden kanssa, päästin kokonaan irti rajoitteista. Tarkemmin sanottuna tuntui, että en pystynyt enää rajoittamaan itseäni, vaan join kaikki oluet mitä oli kaapissa tai istuin baarissa pilkkuun asti ja jatkoin vielä seuraavaan paikkaan. Pidin kuitenkin itseäni aina kohtuu käyttäjänä ja pilkkuun asti iltoja oli onneksi vain muutamia vuodessa. Myös krapulat pahentuivat vuosi vuodelta ja en enää jaksanut niitä. Fyysinen paha olo oli inhottavaa, mutta pahinta oli henkinen ahdistus. Sopivassa humalatilassa menetin lähes kaikki estoni ja puhuin kavereille ja puolitutuille ummet ja lammet asioista, joita en selvinpäin haluaisi kertoa kuin läheisille. Seuraavana päivänä sitä koitti vakuutella itselleen, että ei muita oikeasti asiat niin paljon kiinnosta, mutta koin hirvittävää häpeää. Myös iltojen jälkeen, jolloin olin mielestäni esiintynyt edukseni, kävin läpi illan tapahtumia ja mietin, olinko selittänyt mitään typerää tai olinko ollut oma itseni. Ahdistusta jatkui usein muutamasta päivästä viikkoon. Sen lisäksi minulla todettiin refluksitauti muutama vuosi sitten. Tiesin, että minun pitää tehdä asialle enemmän, mutta se ei silti estänyt juomasta. Nyt tilanne taudinkin kanssa on paljon parempi.
Allen Carrin kirja toimi minuun todella hyvin. Luin kirjan erään pahimman darran jälkeen marraskuussa 2019 ja lopetus oli todella helppo. Alkoholinkäyttöni kesti yhteensä noin kaksitoista vuotta. Eniten alkoholin lopettamisessa epäilytti sosiaaliset tilanteet, sillä työyhteisössäni on aika reipasta alkoholin käyttöä. Oli huikeaa huomata kuinka hauskaa oli työporukan saunaillassa ilman alkoholiakin. Join silloin vain ”alkoholittomia” oluita, joista pidän edelleen. Oma rajani on alle 1.0%. Siitäkin jäi vain hyvä fiilis, kun kollegat jatkoivat baariin ja minä jatkoin kotia nukkumaan ajoissa.
Tähän olisi loogista lopettaa, mutta tämän vuoden alussa, reilu vuoden juomattomuuden jälkeen, minulle tuli olo, että haluan vielä kerran maistaa alkoholijuomia. Mielestäni Allen Carr ei ole kaikista tieteellisin kirjailija ja halusin varmistuksen valitsemalleni tielle. Näin jälkikäteen kokeilu tuntuu typerältä ja tuntuu, että oikeasti kyse oli jostain riippuvuuden viimeisestä henkäyksestä. Join erilaisia suosikki alkoholijuomia neljänä iltana parin viikon aikana. Tumma Kozel oli aikoinaan miellyttävän pehmeä perusolut, josta aloitin. Se maistui aivan kauhealta, mikä yllätti, vaikka tiesinkin, että juominen vaatii opettelua. Seuraavalla kerralla join pullon punaviiniä. Se maistui jo aika tavalliselta, sillä onhan siinä jo paljon sokeria. Sitten join sakea ja viimeisellä kerralla Ruosniemen Imperial Stoutia. Imperial Stout oli jo maukas, niin kuin ennenkin. Oli pelottava huomata kuinka nopeasti keho sopeutui alkoholin käyttöön. Jokaisen kerran jälkeen oli vähintään pieni pöhnä. Pää tuntui tukkoiselta ja paineistetulta. Nukkumaan käydessä oli levoton olo. Päihtymyksen tunnosta oli hävinnyt kaikki hohto. Tämän jälkeen tein vielä listaa vuoden aikana kertyneistä hyvistä kokemuksista raittiina ja lopullista päätöstä ei tarvinnut miettiä. Nyt olo tuntuu todella hyvältä ja vapaalta.
Kiitos, jos jaksoit lukea viestin. Kuunneltuani ja luettuani kertomustasi, tajusin, että en ole puhunut asiasta juuri kenenkään kanssa. Tottakai ystävät ja kollegat tietävät, että en enää käytä alkoholia, mutta kukaan muu ei ole lopettanut alkoholin käyttöä esimerkkini innostama. Siitä olen iloinen, että pari ystävääni on lopettanut tupakoinnin sen jälkeen, kun olen suositellut heille Allen Carrin vastaavaa kirjaa tupakoinnin lopettamisesta. Yllätin itsenikin kuinka pitkä tekstistä tuli. Toisaalta asia on henkilökohtaisesti tärkeä ja ajatuksia siitä on valtavasti. Minusta kirjoittaminen on aina puhdistava ja ajatuksia selkiyttävä prosessi, riippumatta siitä kirjoittiko kirjettä tai päiväkirjaa. Sä oot lukenu enemmän alkoholittomuutta käsittelevää kirjallisuutta. Mikä on sun mielestä paras aihetta käsittelevä kirja?
Alkoholiaiheisista kirjoista saisi aikaan oman kirjoituksensa, mutta Allen Carrin kirjan olen lukenut kahdesti, sitä pidän yhtenä parhaana kirjana aiheesta. Se löytyy myös nykyään suomeksi nimellä Korkki kiinni!. Muut lukemani kirjat aiheesta löytyy täältä.
Moi!
Luin tossa sun blogikirjoituksen kaljahommien lopettamisesta.
Tuli tunne, et haluan laittaa sulle viestiä asian tiimoilta.
Lähinnä kiittää kirjotuksesta ja siitä miten hienosti summailit ajatuksiasi ja kokemuksiasi. Erityisesti siksi, että oma tilanteeni on aika samanlainen sun lähtötilanteen kanssa.
Olen itse vasta alussa tässä uudessa täysin raittiissa elämässä, kaksi kuukautta ilman. Itse alkoholittomuus ei aiheuta mitään ongelmia ja ei ole mitään kaipausta siihen.
Olen kanssa jonkinasteinen olutharrastaja ja tunnen paljon porukkaa olutpiireistä. Käytännössä kaikki keneen olen tutustunut 7 vuotta Helsingissä asuttuani on olutalalla.
Tosta irrottautuminen onkin se juttu ja olen kaivannut kokemuksia vastaavassa tilanteessa olevilta.
Tuollaista vertaistukea on hankalampi löytää.
Sun kirjoituksen myötä viimein sain sellaisia. Kiitos. 🙏
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Oikeassa olemisen kirous - Rollemaa
[…] olla ensin rehellinen itselleen ja sitten vasta muille. Minulla meni 17 vuotta ymmärtää, että alkoholi on vaarallinen hermomyrkky, enkä tarvitse sitä mihinkään. Jätin väkevät viinat vuonna 2013, mutta lopullisesti vasta […]